Näytetään tekstit, joissa on tunniste housut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste housut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Housulupa

Toissapäivänä kumottiin vuodesta 1800 asti voimassa ollut asetus, jonka mukaan Pariisin naiset olisivat saaneet "pukeutua mieheksi", eli käyttää housuja, vain erikoisluvan kanssa. Ehkäpä tämän takia naiset täällä käyttävätkin niin paljon mekkoja, itse olen ainakin törkeästi (tietämättäni tosin) rikkonut lakia vaikka miten usein. [Hesarin artikkeli aiheesta]


Nämä eivät ole enää laittomat!

Tulevaisuudessa voi kuitenkin tepastella ympäriinsä housuissa pelkäämättä, että tulee pidätetyksi! Jihuuu, enpä ole tästäkään osannut ennen iloita! Hurraaa tasa-arvon harppaukset!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Nizzan ostoksia

Nizzassa on minusta kivempi shopata kuin Pariisissa! Kaikki on lähellä, ja näinollen helpommin löydettävissä. Nizzassa on myös mielestäni hintsusti halvempaa, ja teen aina hirmu kivoja löytöjä.



Violetit farkut olivat vintageliikkeestä, alun perin Bershkasta. Housut olivat minulle täydellisen kokoiset, ihana sattuma. Näissä on vaan supermatala vyötärö (muistatteko, niitä oli joskus reilu 5 vuotta sitten), ja hetki meni totutellessa. Maksoin housuista vitosen.


Vanhan kaupungin jostain pikkuputiikista tarttui taas mukaan musta neule, jossa hopeisia tähtiä. Tämä on kivasti hieman löysä, mutta ei liian teltta, ja hihat ovat kuitenkin kireät. Myös 5 euroa.




Jonkun rytkykaupan ulkokojusta ostin turkoosin mekon, metsänvihreän topin sekä armeijanvihreän mekon. (Kuvissa värit ovat kyllä ihan erejä kun luonnossa!) Huonolaatuisiahan nämä kaikki ovat, mutta maksoivat (nekin) vitosen kappale, että ei se haittaa joseivät kovin montaa käyttökertaa kestä.

Lisäksi ostin myös parit kengät, mutta ne ansaitsevat kyllä ihan omat postauksen! ;)


I just looooove to shop in Nice! Much more fun than in Paris -believe it or not. Here's some clothes I bought during my stay there.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Housuhimotuksia

Viime aikoina on päivitykset jääny vähän vähälle, ja olleet muutenkin aika nopsasti hutaistuja. Syynä on se, että minä oon ollu salilla sen sijaan että oisin  nöpöttäny tietsikan ääressä! Siitä ehkä lisää myöhemmin.
Nyt luultavasti vähän sama jatkuu, S kun tulee loppuviikoksi tänne rakkauden kaupunkiin luokseni käymään! Luultavasti ei siis tule kauheasti kirjoiteltua, vaikka asiaa taas kyllä olisi.

Salille hipsiessäni kävelen aina H&M:n ohi. Siellä on joku midseason sale tai jotain, ja minua himottaisi kamalasti yhdet housut!

H&M golden pants


Nämä kullanhohtoiset pökät olisivat vain 15 euroa, ja olen noita kuolannut siitä asti kun ne ensimmäisen kerran näin. Ongelmanahan tässä on, että housut ovat vain 3/4 pituiset. Sinällään tuossa housunmitassa ei ole mitään pahaa, mutta jos sattuu omaamaan shetlanninponin ruumiinrakenteen (matala ja lyhytjalkainen, sekä hieman pyöreä), niin se koko, joka reisistä mahtuu, on sitten täysmittaisen pituinen. Ja tällöinhän kaikki mittasuhteet menevät ihan pieleen ja housut lyhentävät ennestäänkin lyhyttä vartta vielä tarpeettomasti lisää.


Mallien päällä 3/4 pituus näyttää ihan magealta,
mutta ainakaan tämän pulliaisen päällä ei toimi yhtä hyvin.

Housut ovat siis vielä harkintalistalla, pitänee niitä muutaman kerran käydä vielä sovittelemassa ja makustelemassa. Onko jollakin itsellään tuon mittaisia housuja, tai mitä olette niistä mieltä?

Toinen himotuksenaihe -samaisesta kaupasta- ovat kukkalegginsit! Onko näitä Suomessa(kin) joka kolmannella vastaantulijalla? En vain ole ihan varma, että olenko näissäkin enemmän ihastunut ideaan kuin itse vaatteeseen. Kai nekin on käytävä koklaamassa jotta tietää, että ovatko ne sitten ihanat vai ihan kamalat.


Kaikki kollaasit Polyvoresta

maanantai 24. syyskuuta 2012

(Taas) uutta vaatetta

Olin perjantaina kiertelemässä kauppoja (nyt iha jopa olin etsimässä jotain!), ja yllättäen sitten myös shoppailin jotakin. Tällä kertaa olin Rue De Rivolilla, joka on iso ostoskatu monine erilaisine kauppoineen.

Claire´silta nappasin mukaani kasvonaamion (1e), toisen glitterluomivärin (kultamusta, 1e), luomiväripaletin (2e) sekä leopardikuvisabluunan (1e). En tiedä mitä sillä teen, mutta eiköhän sille joskus käyttöä löydy!


Punainen pitsitoppi Believestä, 5e.


Valkoinen pajettipaita 5e Believestä. Siinä oli ihanaa hyttysverkkomatskua hihatkin (tosi 2000-luvun alkua!), mutta leikkasin ne pois ja sain oikein kivan topin:) Musta bleiseri  Jennyferistä, 14,99! Bleisereitä harvoin löytää noin halvalla, ja tämä oli kiva kun vähän paksumpi.

Mustat pussishortsit vyöllä, myös Jennyferistä, 6,99.

Olenko linkannut Jennyferiä tänne aiemmin? No olin eli en, niin nettikauppaan pääsee tutustumaan tästä. Jennyfer kuuluu ihan lempparikauppoihini Ranskassa, en malta odottaa soldesien alkua!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

La Fayette

Pariisin oppii kuulemma tuntemaan parhaiten kävelemällä, ja tätä neuvoa on minusta mukava noudattaa. Olen yreittäny löytää jotain shoppailumestoja, ja yksi päivä suuntasin 2. arrondissementille. (Pariisi on jaettu numeroituihin alueisiin, arrondissements.)

Mitään hajua minulla ei ollut siitä, onko tällä alueella mitään budjetille sopivia kauppoja, mutta Ranskan suurin tavaratalo, La Fayette, sijaitsee tällä alueella,ja päättelin että kai siinä ympärillä on muutakin.

La Fayette on ihan turistinähtävyyskin, ja käväisin siksi ihan sisällä asti. Koska tavaratalossa myydään pääasiassa kalliita merkkituotteita, en edes kehdannut pahemmin pyöriä katselemassa. Mutta rakennus itsessään, korkeine holvikattoineen, on upea. La Fayettessa yhdistyykin kaikki ne asiat joita Pariisi mielikuvissani on ollut; luksus, huippumuoti ja upea, vanha arkkitehtuuri.




Käväisin myös pyörähtämässä La Fayetten alakerrassa, joka oli pyhitetty ainoastaan kengille. Ja ah, miten upeita kenkiä siellä olikaan! Koko alakerta oli täynnä toistaan upeampien suunnittelijoiden merkkikenkiä, ja siis alue oli ISO. Ihmiselle, joka ei ole koskaan aiemmin edes nähnyt  aitoja Manolo Blahnikkeja (muualla kuin Sinkkuelämässä), paikka oli lähes uskomattoman oloinen.

Ranskaksi ikkunaostoksilla olo,  "lécher les vitrines" , on suoraan käännettynä "ikkunoiden nuoleminen", mikä aika täydellisesti kuvasi fiilistäni kyseisessä kaupassa. Kirjaimellisesti vesi herahti kielelle kaikista ihanista jalkineista, joku Louboutinin myyjä varmaan joutui kuivaamaan käytäviä kuolasta perässäni.

La Fayetten vieressä sijaitsee toinenkin supersuuri tavaratalo, Printemps, mutta sinne en jaksanut enää edes sisälle mennä. Kauppakeskuskeskittymän ympärillä oli myös halpiskauppoja, ainakin H&M ja Zara olivat hyvin edustettuina joka puolella, mutta oikein shoppailualuetta ei tämä kuitenkaan ollut.

Jotain tarttui kuitenkin mukaan, ostin hemarilta kahdet pöksyt, (9,90 kpl) ja Jennyferistä topin (6,95). Vähän tosin säälittävää olla Pariisissa, ja shoppailla H&M:llä.... Mutta jospa nyt tämän kerran saisin anteeksi. Koen sen vaan niin helpoksi kaupaksi, kun tietää mitä saa, ja oman kokonikin olen oppinut niin ettei tarvitse mitään sovittaa.




maanantai 27. elokuuta 2012

Shopping in Nice

Kesäkuussa vierailin viikon siskoni luona Nizzassa. Aivan ihana kaupunki,jossa sain viettää aivan ihanaa aikaa.





Koska olin ulkomailla -jossa tarjonta ja hinnat ovat ihan eri luokkaa kuin meillä kotosuomessa- niin annoin itselleni luvan shoppailla. Ja ah kuinka ihanaa olikaan kiertää kauppoja ilman mielipahaa siitä, kun ei saa mitään viedä mukanaan!

Ilokseni sain huomata, että ostelemattomuus on vaikuttanut siihen, millä perusteella valitsen ostettavia vaatteita, kuten myös huomattavasti siihen, kuinka paljon tulee ostettua. Tiedostan paremmin, minkälaisia vaatteita oikeasti käytän, ja minkälaisia kaappini kaipaa, enkä haali mukaani ihan jokaista vähänkin kivaa rytkyä.


Olen muuttunut hamstraajasta harkitsijaksi.




Nizzasta mukaan lähti muunmuassa kuvan valkoinen pitsipaita, jossa on ihana syvä v-selkä, sekä alemman kuvan toppi, jossa on kaksi kerrosta, ja ohut musta, leopardivuorinen bleiseri. Myös molemmissa kuvissa oleva kello oli paikallinen ostos.




Löysin myös villit riikinkukkohousut, joihin kaikki lähipiirissäni eivät ihan syttyneet, mutta jotka olivat mulle ihan kesän lempparihousut!
 
Tottakai pit ostaa myös jotain jalkineita! Koska en (muka) omistanut yhtään sandaaleja, ostin kahdet, vähän arkisemmat ja sitten toiset bling -versiot. Kotonahan sitten tajusin että olihan niitä pareja kaapissa ennestäänkin jo viidet...



Yhdet korotkin ostin, nämä mustakultaiset,  maksoivat parisenkymppiä. Tosin, myin ne jo eteenpäin ystävälleni, vain yhden käytön jälkeen :D

Parannettavaa ostotottumuksissa siis selkeästi on edelleenkin, mutta ylpeänä voin todeta, että eteenpäin ollaan jo menty huimasti.


lauantai 18. elokuuta 2012

Farkut ja t-paita

En ole todellakaan mikään "farkut ja t-paita" -ihminen. Olin viikonlopun eräässä tapahtumassa anniskeluteltassa töissä, ja pukeutumisohjeena oli -noh, se tavallinen. Lähtiessäni lauantaiaamuna töihin, katsoin itseäni pielistä ja mietin, kuinka epäminua tuo yhdistelmä tosiaan olikaan!

Jostain syystä haluan aina asustaa farkut niiteillä ja mustalla nahkalla. Tämä taas saa oloni tuntumaan jokseenkin ronskiksi ja koen hieman näyttäväni lesbolta. Jos taas laittaisin vaikka isot korvarenkaat ja pinkkiä huulikiiltoa, näyttäisin omissa silmissäni jotenkin bimbolle. Ehkä epämukavuus johtuukin siitä, että yleensä asuissani on aina jotain naisellista, mutta tähän en saa tuotua tätä elementtiä sopivalla tavalla. Tai sitten vaan inhoan pukeutua käytännön sanelemana.
Kumpijompi.


Jeans and t-shirt

Jeans and t-shirt by mirka-maaren
polyvore

Niin hassulta kuin se saattaakin kuulostaa, niin minulle farkut ja peruspaita ovatkin oikeastaan edustusvaate.
Tässä univormussa olen jotenkin persoonaton ja tehtäväorientoitunut, osa massaa.

Siinä kai piilekin koko yhdistelmän voima; että ne päällä en ole kukaan, mutta voin olla kuka tahansa.


tiistai 15. toukokuuta 2012

Leopardipökät


Nyt kun en saa ostella mitään, niin olen alkanut aktiivisemmin korjailla vanhoja vaatteita, ja varsinkin muokata vääränkokoisista istuvampia. Yksi kaapissani kauan lojunut vaatekappale oli harmaat leopardikuvioiset housut, jotka ovat minusta ihan älyttömän mageet! Pökät vaan olivat vähän liian isot, ja paljon liian pitkät, kunnes sain vähän aikaa sitten vihdoin tehtyä asialle jotain.

Nyt housut ovat about istuvat, mutta en oikein osaakaan yhdistellä niitä minkään kanssa. Kaapissani ei (muka) ole mitään mistä saisin rakennettua kivan ja toimivan asunkokonaisuuden, vaikutelman olematta liian synkkä tai punk. Leikittelin sitten vähän polyvoressa ajatuksella, että mitä haluaisin niiden kanssa pukea, jos olisi rajattomat mahdollisuudet.



Leopard jeans



Enemmän tuosta asujen miettimisestä taisi kyllä olla haittaa kuin hyötyä, koska nyt tottakai ihan hirveästi haluan turkoosin paidan ja tuon ihanan korallinvärisen laukun....!  Pitäisi koota näitä kollaaseja vaan sellaisista vaatekappaleista joita itsellään jo on niin ei ostosteluhimot lisääntyisi.
Mutta sehän nyt olisi ihan tylsää, pitää sitä nyt saada sentään haaveilla.