Näytetään tekstit, joissa on tunniste trashion. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trashion. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Christmas market no. 2

 Joulumarkkina-alue Trocaderolla on ihana. Kojuja kulkee molemmin puolin suurta suihkulähdeallasta, ja lisäksi mahdollisuus on myös luisteluun tai lumipeuhaamiseen.

Täälläkin kaikki tuotteet ovat myytävissä pienissä, idyllisissä puumökeissä, ja tämänkin markkinan ehdottomasti parasta antia on ruoka. Vine chaud ja erilaiset vokit tuoksuivat huumaavilta, juusto- ja makkarakojujen aromeista puhumattakaan. Itse ostin välipalaksi tummasuklaalla ja kookoshiutaleilla kuorrutetun omenan, nam herkkua!

Trocaderolta on upeat näkymät seinelle ja Eiffel -tornille, ja se kuuluu mielestäni must käyntipaikkoihin Pariisissa muutenkin. Turistikuhinasta voi päätellä että muutama muukin on samaa mieltä.




Keinotekoisesti tuotettua lunta. Hah, Suomessapa on ihan aitoa tavaraa.

Taustalla Trocadero koko komeudessaan.

Kaikki paitsi kengät ja asusteet vintagea/roskiksista. Mekko leikattu
pitkästä kaapumekosta, sellaisesta joita arabimaissa käytetään.

Kaikesta joulusälästä huolimatta minun on vaikeaa päästä joulutunnelmiin: kelit ovat edelleenkin kuin alkusyksystä. Tänään oli jopa kuuma, minulle tuli hiki legginseissä ja mekossani. Mutta en valita.


I looooove the christmas market at Trocadero! Trocadero is one of my favorite places in Paris, there's a beautiful view over Eiffel tower and Seine. One of the must go places in this city, definitely. Again, the best thing to buy from the market is food! All the cheeses, sausages and vine chauds smelled amazingly good. But I just bought an apple covered with dark chocolate and coconut, yum! Absolutely delicious.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Cut-out-shoulders -shirt

Nyt on paljon kaupoissa ja muualla (Disney Channelilla....) näkynyt paitoja joissa on olkapäissä "reiät". Kiva yksityiskohta joka on itsekin helppo tuunata johonkin paitaan.




Yleensä olen aika arka leikkelemään mitään vaatteita, pelkään kamalasti että ne menevät pilalle. Mahdollisesti onnistunut tulos ei tunnu riskin ottamisen arvoiselta. Nyt minulla oli kuitenkin kaapissa heilumassa yksi kauluspaita, joka on niin nuhjaantunut ettei sitä tullut oikeastaan koskaan pidettyä. Niinpä rohkaisin mieleni ja nappasin sakset käteen.


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eiksniin? Joten suosittelen että ette kukaan tee niinkuin minä tein: arvioi että "joo tästä on hyvä lähtee saksimaan" ja summamutikassa leikkele jostain. Kannattaa laittaa paita päälle ja katsoa miten se luonnollisesti asettuu, vaikka lyijykynällä piirtää mistä leikata, ja sovittaa vielä uudestaan. Ensin kannattaa leikata vähän, ja vasta sitten suurentaa koloa.
Näin minä siis en tehnyt, ja HUPS reiät olivatkin jossain selän puolella enemmän kuin olkapäissä. Pienellä lisäsaksimisella saatiin tilanne hallintaan, mutta olisi tulos ehkä ollut hieman erilainen jos olisin ollut huolellisempi.


Itse leikkasin aika isot ja soikiot reiät, kokoa ja muotoahan voi säädellä ihan oman maun mukaan. Halusin myös että kolo-osuus alkaa aika läheltä kaulusta. Siistin reunat käsin, estäen myös tällä kangasta lähtemästä holtittomasti purkautumaan ja repsottamaan joka suuntaan. Ihan kiva tuli paidasta, kyllä sen elämä kaapissani sai nyt jatkoaikaa.





I have seen a lot of shirts with cut-out-shoulders lately, and liked the idea. Since it's easy to do yourself, I tried it on this white shirt I din't like that much anymore. Im always very afraid that I might ruin my clothes by trying to tune them, but hey, you can never achieve anything nice if you don't take any risks, right? And actually this do-it-yourself thing turned out pretty nice, even though I did make some mistakes during the project. Instead of trying the shirt on and drawing places for the holes, I just started to cut without really thinking. I was able to save the situation by cutting some more, but I really can't recommend that tecnique to anyone. Plan ahead and use a pencil, those are my advice.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Läksiäiskengät

Bongasin joskus Nellystä iiihanat strassein ja niitein koristellut kengät, ja nämä popot ovat kummitelleet mielessäni jo kauan. Niinpä päätin kokeilla tehdä niistä oman versioni.

Ostin kirpparilta Biancon nudenväriset, satiinipäällysteiset kengät. Maksoin kengistä  vain 2 euroa, mutta niiden kangas olikin aivan järkkylikainen ja kulunut. Irrotin kengissä olleet ruusukoristeet, ja aloin vain lätkiä kuumaliimalla kaikkia huushollista löytyviä koristeita kiinni.



Ensimmäisessä kuvassa lopputulos, vieressä kuvaa kun projekti vielä vaiheessa.
Alla valmis pari.



Pidin kenkiä siis jo yhden illan, kun vietimme tavallaan läksiäisiäni. Itse tykkäsin kengistä ihan hurjasti, ja huomiota ne herättivätkin. Palaute oli aika vaihtelevaa; toisten mielestä ihanat, ja toisten mielestä kamalat.

Yhdistin kengät vaaleanpunaisiin kangashousuihin, valkoiseen löysään toppiin jossa vaaleanpunainen ruusuprinttisydän, mustaan bleiseriin ja hopeisiin glitterlaukkuun. Ei ollut mikään harkittu kokonaisuus, kaikki vaatteet vaan oli jo pakattu ja piti turvautua siihen mitä sattui olemaan päällä tai kaverin kaapissa. Alla vielä Polyvoressa kokoamani sinnepäin -demostraatio illan asustuksesta.
Ja niillä ihan alkuperäisillä himotus -kengillä.


Weekend outfit

tiistai 28. elokuuta 2012

Laukun uusi elämä

Siskoni muutti jokunen vuosi sitten ulkomaille, ja sain häneltä tekonahkaisen käsilaukun. Jo silloin kassi taisi olla kokoon kursittu hakanneuloilla, ja tässä eräänä viikonlopuna se sitten hajosi ihan lopullisesti.



Vaikka laukku oli jo kahta ihmistä uskollisesti palvellut, en halunnut heittää sitä pois. Olen nimittäin niittifani -luultavasti ikuinen- ja olisi tuntunut kurjalta heittää ne hukkaan. Niinpä saksin koko kassin palasiksi, ja päädyin tuunaamaan erään perusmustan  Ginan neulepaidan.


Laukun osiot päätyivät olkapäitä koristamaan. Sulkakoristeiset korvikset muistaakseni Glitteristä.



Tykkään, että perusvaatteissakin on joku "juttu", ja tämäkin perustylsä paita sai vähän lisää asenetta nyt . Saa nähdä mitä keksin loppulaukusta askarrella!