Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikkaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikkaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hiusmömmöjä

 Olen aina ollut taipuvainen hamstraamaan kamalan kasan kaikenlaista kosmetiikkaa. Erityisesti hiustenhoitotuotteet ovat olleet heikkouteni. Ja nyt viime vuosina minut on vielä hemmoteltu pilalle: enää kelpaavat vain kampaamotuotteet, eikä niistäkään kaikki merkit. Tosin, täällä ollessani olen hieman alkanut joustaa asiassa. Vain hieman.

Voi siis vain kuvitella sitä surun määrää, kun jouduin suurimman osan vaivalla alennuksista metsästämistäni (tai äitin sponssaamista) puteleista jättämään matkasta tänne muuttaessani. Itse asiassa aineiden jättäminen -ja kokonaan uusien ostaminen!- kauhistutti niin paljon, että etsin huushollistamme kaikki hotelleista varastetut pikkupullot, ja täytin ne. Joitain tuotteita annoin ystävilleni, tiesin että ne saavat näin hyvän kodin. Kuitenkin monet (lähes täydet) purkit ja purnukat laitoin, silittelyjen ja parin kyynelen saattelemana, syyslevolle äidin luokse vessan kaappiin. Välillä iskee huono omatunto kun käytän Kuopion kotia tavaroideni varastona, mutta olen muuten aika varma, ettei kukaan ole tähän päivään mennessä edes tajunnut puteleideni siellä majailevan.




Osa pikkupurkkiarsenaalistani. Osa oli jossain biliksellä, tavarat
kun aina pysyvät minulla niin hyvin omilla paikoillaan...
Pahoittelen järkyttävän huonolaatuisia kuvia.

Nopeastihan tuollainen pikkupullollinen tuotetta kuluu. Niinpä käydessäni n. kuukausi sitten Suomessa, pakkasin kaikki tyhjentyneet putelit laukkuuni, ja täytettyinä taas takaisin! Raaskin jopa tuoda jotain ihan isoissakin satseissa, esimerkiksi Dieselin Fuel for life -vartalovoiteen. Mmmmm, ihana kun voi läträtä tätä huumaavan tuoksuista ainetta ilman että tarvitsee säästellä.



Mömmökokoelmani on kuitenkin ollut valitettavan puutteellinen. Erityisesti olen kaivannut lämpösuojan antavaa muotoilusprayta, kun tykkään tuota tukkaani usein väkertää. Pariisin päätähuimaava hintataso ei ole jouduttanut asian korjaamista, mutta minua kohtasi onnenpotku! Eräs saksalainen tyttö oli muuttamassa, eikä halunnut heittää puolikäytettyjä tuotteitaan roskiin. Fiksu likka, minun mielestäni, ja minun onnekseni. Ostin nimittäin kyseiseltä neiti-ihmiseltä aimo kasan kaikkea.



Maksoin kuvissa näkyvistä aineista + melkein täydestä L'orealin Elnett satin-hiuslakasta yhteensä 7e. Monopristä en saisi edes kyseistä lakkaa yksinään sillä hinnalla. Sain siis kaikkea shampoista ja hoitoaineista kasvoveteen, sekä sen kauan kaivatun muotoilusuihkeen! Ja tämä (yläkuvassa oranssi) on vieläpä hyvä lajinsa edustaja. Muita en oikeastaan ole päässyt vielä testaamaan, varmaan joukossa on sellaisiakin jotka eivät sovi minulle (huomatkaa miten diplomaattisesti ilmaistu!). Mutta ne voin sitten antaa jollekin kaverilleni taas, laittaa hyvän kiertämään :)

perjantai 14. syyskuuta 2012

Love my BB

Keväällä kun alkoi telkkarissa pyöriä Garnierin rasittava "bb, Beebee, BB" -mainos, rakastuin ihan tuohon mainostettuun voiteeseen. En sitä kuitenkaan koskaan ostanut, koska
      a) värisävyt olivat itselleni molemmat huonoja
      b) ei ollut koskaan tarpeeksi rahaa

Onneksi en ostanutkaan, koska nyt olen löytänyt jotain mielestäni vielä parempaa!

Jonkun lehden mukana tuli L´oreal Parisin Nude magique BB creamin näyte. Ensin hihittelin harmahtavalle litkulle jossa oli jotain palleroita, mutta kun sitten hankasin ainetta naamaani niin ihastuin! Nuo "pallurat" ovat siis värirakeita, jotka levitettäessä rikkoutuvat ja sulautuvat näin ihon omaan sävyyn. Tulos on luonnollisen näköinen, ihanan mattapintainen mutta heleä, ja ihon sävy mukavasti tasaisempi.


Kuva Sokoksen verkkokauppa

Olen aina inhonnut meikkivoiteita, ja siksi tämmöiset monitoimituotteet ovat mielestäni aivan mahtavia. Nyt, juuri ennen Pariisiin muuttaessani ajattelin kerrankin panostaa ja ostin tämän n. 16 euroa maksavan tuubin itsellenikin. (En muista milloin olisin viimeksi maksanut mistään kosmetiikkatuotteesta yli kymppiä, joten tämä oli tosiaan suuri asia minulta).


Tällä hetkellä L´orealin BB -voide kuluu joka-aamuisessa käytössä. Miinuksena on sanottava, että kovin riittoisalta ei pieni putkilo tunnu, hupenee aika hurjaa vauhtia. Ja koska nyt elämänmuutokset ovat saaneet ihoni kukkimaan, niin sekoitan pienen tipan meikkivoidetta myös mukaan, ihan vain saadakseni hieman peittävämmän tuloksen. Mutta siltikään, en ole katunut että päätin tähän hieman törsätä!:)