Leikitään turistia osa 3: Centre Pompidou

Kaikki aina kyselevät, että missä Pariisissa kannattaa käydä. No täällä ainakin!

Centre Pompidou on siis nykytaiteen keskus, sisältäen kiinteän nykytaiteen näyttelyn (kuten kaikki museot, ilmainen alle 24v eurooppalaisille henkilötodistuksella!), vaihtuvia näyttelyitä ja kirjaston. Sekä tietty ravintolan ja kahvilan ja lahjatavarapuodin jne.

Chateletin lähistöllä sijaitseva rakennus on huomiotaherättävyydessään helppo löytää, jos lähistöllä liikkuu niin tätä erikoisen näköistä tönöä ei voi olla huomaamatta ja ihmettelemättä. Tietenkään Pariisilaiset eivät pitäneet tästäkään kuutiosta silloin kun se pystytettiin, mutta se nyt ei lienee kellekään yllätys.

Ensimmäisenä kannattaa nousta liukuportaat ihan ylös. Maisema Pariisin yli on täältä nimittäin niin huikea, että melkein jo pelkästään kattojen katselun takia kannattaa keskukseen poiketa.

Nykytaidetta eri vuosikymmeniltä löytyy kahdesta kerroksesta, upeita ja puhuttelevia teoksia, klassikkojakin, ja sitten niitä ....noh, haisevia.
Aika kiva mesta haahuilla vaikka vähän väsyneenä tai darrassakin, ei vaadi samanlaista skarppaamista tai suunnitelmallisuutta kuin esimerkiksi Louvre.

Heti ensimmäisten portaiden jälkeen on myös lasten alue, jonka teema/näyttely vaihtuu ajoittain. Yleensä tämä osio on tosi hauska, ainakin meidän pirpanat (sekä sisarukseni että hoitotyttöni) jaksoivat täällä touhuta vaikka kuinka kauan! Tästä lapsesta puhumattakaan...

Aukioloajat kannattaa tsekata etukäteen, erityisesti tässä museossa on paljon erikoispäiviä sun muita jolloin saattaa olla eri tavalla auki. Yleensä suurien vaihtuvan näyttelyn loppuessa viimeiset vuorokaudet on museo auki 24 tuntia/päivä! Turistikausina ja päivällä kannattaa varautua jonottamaan (kuten kaikkialle muuallekin), muttsa itse olen aina onnistunut menemään semmoiseen aikaan, ettei ole ollut mitään ruuhkia!

Laukut muuten tarkastetaan (kuten kaikkien muidenkin museoiden ja nähtävyyksien) ovilla, joten pullonavaajat ja muut aseet kannattaa jättää kotiin!

Coming home (?what is home?)

Pariisiaikaa on tänään jäljellä 12 päivää.
Eli ei juuri mitään.
Sitten on tälläkin neitosella paluu Jyväskylään, ja koulun penkille.
A-PU-VA.

Ihana tylsä arki

Huuuui kun on ollut (taas!) pitkä blogitauko! Olen ollut niin hirvittävän kiireinen koko ajan. Kiireinen olemaan onnellinen. Eikä elämässä ole tuntunut tapahtuvan mitään kovin jännittävää tai glamouria, tuntuu hassulta kirjoittaa tavallisesta arjesta.

Ehkä kuitenkin pitäisi, sillä hirvittävän usein ihmiset kysyvät että "Mitä sinä siellä oikein teet?" Itse olen aina että, häh, no elän. Oleilen ihan tavallisesti. Käyn salilla, hoidan asioita, nään kavereita, olen iltapäivät töissä, nyhvään kotona. Joskus on hyviä päiviä joillein tulee tehtyä vaikka mitä, ja joskus huonompia. Niitä semmoisia kun katselee koko päivän turhia sarjoja  netistä edes keskittymättä mihinkään, ei jaksa tehdä oikeaa ruokaa vaan syö neljä kulhollista pelkkää keitettyä makaronia ja mököttää omassa ullakkoluukussaan vaikka olisi aurinkoinen ilma. Ei, en kierrä Louvrea joka päivä tai istu kahden tunnin lounaita katukahviloissa baskeri päässä. Useammin perjantai-illat kuluvat salilla tai lastenleffan parissa kuin viiniä siemaillessa tai juustoja mutustaessa. Lauantai-iltapäivisin en liihota korkokengissäni ja kellohameissani (haha, omistankohan yhtään?) taidegalleriasta toiseen, vaan pesen pyykkiä.

Pariisissakaan ei jaksa aina olla chic, useimmiten tyyli on enemmän tällainen koditon.

Monesti porukka tuntuu pettyvän kun elämäni ei täällä olekaan sen kummempaa kuin heidän elämänsä siellä Suomessa. Harmittavan usein saan kuulla että "tuotahan sinä voisit tehdä Suomessakin, miksi siis olet Pariisissa? Et ota siitä kaupungista kaikkea irti." Ärsyttää suunnattomasti kyseisten ihmisten asenne. Täytyisikö vain sen takia, että tulee jostain pikkukaupungista kuin Kuopio, elää jotenkin superhypetellen tätä suurkaupunkia? Ja mitä "kaiken irti ottaminen" oikeastaan tarkoittaa? Minun mielestäni se nimenomaan ei ole sitä, että koettaa saada koko mestan haltuun, yrittää kokea ihan kaiken mahdollisen. Eivät kaikki Kuopiolaisetkaan tunne kaikkia alueita omasta kotikaupungistaan tai ole käyneet esimerkiksi sisävesiristeilyllä.

Minun mielestäni kaiken irti ottaminen on sitä, että löytää sen oman arkensa, omat paikkansa, ihmisensä ja tapansa, ja on onnellinen. Herää (ainakin melkein) joka aamu illoiten siitä, että herää juuri siellä, juuri niihin päivän puuhiin. Ei Pariisi ole Kuopio, ei vaikka kuinka päiväohjelmani näyttäisi identtiseltä asuinpa kummassa vain. Ihmisten tuntuu joskus olevan vaikea käsittää sitä, että jokainen kaupunki hengittää omaa tahtiaan, kietoo asukkaansa siihen omaan henkeensä. Vaikka toisen maan kulttuuria tai tapoja ei täysin omakseen adoptoisikaan, niin vaikuttavat ja näkyvät ne silti elämässä ihan kaikessa. Siinä, mitä kaupassa myydään, kadunkulkijoissa, yleisessä kuhinassa.

Myönnän että olen tänä syksynä hieman kriiseillyt sen suhteen etten "tee mitään". Viikot seuraavat toisiaan samanlaisina, aina tiistaiaamuisin on se jooga yhdeksältä ja jokaisena keskiviikkona kahvittelen samaan aikaan sen saman kaverin kanssa. Mutta se on aika ihanaa. Rakastan rutiinejani, vaikka joskus takerrun niihin liikaakin. Shokkisyksyn, sähellyskevään ja superintensiivikesän jälkeen tämä kaikki rauha ja seesteisyys on tuntunut niiiin ihanalle. On tosiaan osannut arvostaa sitä, että on löytänyt päiviinsä tekemistä, josta oikeasti nauttii, ja saavuttaakin tässä samalla jotain! En myöskään enää yritä täyttää jotain tyhjiötä shoppaamalla tai bailaamalla tai roikottomalla koko ajan jotain miestä kuvioissa. Ei se tyhjiö ehkä täyttynyt ole, mutta pienentynyt, nyt kun on edes jotain tavoitteita horisontissa?

Kohtasin kenkäfetistin (??)

Olin menossa eräs päivä töihin (kerrankin hameessa huomhuom!!) kun kadulla noin viisikymppinen herrasmies tuli kehumaan kenkiänä. Kiitin hymyillen, ja jatkoin matkaani, mutta monsieur ei ollutkaanvielä valmis keskustelun suhteen. "Olisiko ehkä mahdollista että antaisitte  minun ostaa teille kengät?" hän kysyi. Lause sisällöltään ja muotoilultaan oli niin absurdi, että luulin ymmärtäneeni väärin. "Pardon?!", vastasin, ja mies toisti kysymyksensä: "Saisinko ostaa teille kengät?" Siltikin kaipasin tarkennusta, ja varmistin että herra tosiaan oli halukas ostamaan minulle toisen parin kenkiä, eikä siis koettanut ostaa kenkiä jalastani. Kun olin aivan varma että olin ymmärtänyt oikein, kiitin miestä häkeltyneenä ja kieltäydyin tarjouksesta kohteliaasti, vedoten faktaan että omistan jo liiankin monta paria. Mies kiitti, toivotti päivänjatkot ja lähti toiseen suuntaan.

??????????????

Vain ja ainoastaan Pariisissa.
Ja minulle vielä väitettiin, ettei tämä ole edes kovinkaan tavatonta.

Muotitietoinen(?)

Taas postaus joka on vain viikkoja täällä roikkunut luonnoksena, laiskuuden sekä koneongelmien takia! Nyt olen muutenkin Suomessa, eikä täällä jaksa pahemmin bloggailla. Kerron kuitenkin kuulumisia sitten taas kun on fiiliksiä siihen. Tässä kuitenkin hetkeksi takaisin Pariisin kaduille.

Kevään aikana huomasin yhä useammin suustani lipsahtavan että jokin on nyt tosi "in" tai muodissa. Oikeastaan tämä on ihan hassua, koska en ole koskaan varsinaisesti seurannut muotia tai välittänyt siitä. Syytänkin tästä suurelta osin Pariisia. Luen paljon muotilehtiä (niinkuin kielenopiskelumielessä, plus ne ovat halpoja!), joten kai sieltä tarttuu jotain tietoakin. Toisekseen, tämän kaupungin kaduilla näkyy melko selkeästi trendien muutokset. Luultavasti tämä uusi "muotitietoisuuteni" onkin syntynyt ihan vain huomioimalla mitä ihmisillä on päällä.

No mikä Pariisin katumuodin mukaan on sitten juuri nyt (ok, 3 viikkoo sitten kun viimeksi siellä olin) pinnalla?

Kiilakorot
Erityisesti sandaaleina, puu- tai korkkipohjalla. Ihanaaihanaaihanaa, olen aaaaina rakastanut kiilakorkoja, ja Suomessa minulla onkin yhdet (tai parit?) tosi söpöt korkkipohjaiset! Kiiloissa on myös se kiva, että niissä voi korkoa olla vaikka miten paljon, ja silti kävely on mahdollista!

Paljon näkee kengissä myös läpinäkyviä akryylikorkoja; sekä kiilana että tolppana. Tosi mageen näköiset, halpismerkeistä ainakin New Lookilla on näitä valikoimissaan.


Farkkushortsit
..ja leikattuna ja revittynä, tietenkin. Joko löysänä, tai tiukkana ja korkeavyötäröisenä, mutta ei missään nimessä persposket paljastavassa mitassa (mihin epäilen suomessa todennäköisesti törmääväni valitettavan paljon). Kaupoissa näkyy jonkin verran niitti-, pitsi- tai strassikoristeltuja versioita, mutta Pariisitar valitsee jalkaansa sen hillitymmän farkun, ilman kummempia krumeluureja. Koristeet kuuluvat viime kesään. Hipsterit varmistavat, että merkkinä on Levis. Free'P'Stareista muunmuassa löytää vitosella valmiiksi leikattuja (ja usein kulutettuja) shortseja femmalla.

Paksut kulmakarvat
Tänä kesänä saa olla näyttävät kulmat! Trendi sanoi että Cara Delevigne -kulmat, mutta minä sanon että Sini Sabotage -kulmat! Ja kesäkuumalla, kun ei aina jaksa meikata niin huolella, niin paljon ilmettä antaa jo kun on näyttävät kulmat ja vaikka sipaisu huulipunaa (pinkki, fuksia tai vaalean violetti!). Minäkin oon harjotellut laittamaan vähän enemmän väriä karvoihini, ja itseasiassa tykkään tästä tositosi paljon. Vaikkakin, minusta on tulossa kulmakarvafriikki: istun tihrustamassa hajakarvoja pinsetit kädessä melkein joka päivä!

Jossain vaiheessa heiluin myös noin viikon sinisissä kulmissa, kun mätsäsin ne tukkaan. Edelleenkään en ole ihan  varma toimiko...

Läpinäkyvät paidat
Vielä syksyllä ruotsalaiselle ystävälleni ihmiset huomauttelivat, että "pue päälle!" kun hän kulki pitsipaidassa tai ohuessa sifonkitopissa vain rintsikat tai bandeau alla. Nyt täälläkin on opittu että se on okei.

Maxihameet
Mekotkin on edelleen ihan jees, mutta enemmän näkyy hameita. Erityisesti semmoisena yksinkertaisena trikooversiona. Itse en lämpene. Opettelen vasta näitä mekkoja.

Sivusänki
Tätä on kavereiden kanssa ihmetelty: mikä ihme toinen tuleminen tällä tukkatyylillä nyt on?? Pari vuotta sittenhän kaikki tuntuivat ajelevan toisen sivun hiuksistaan, ja nyt niitä on taas alkanut näkyä useampi päivässä!

Lenkkarit
Tämä alkoi syksyllä, ja vahvasti jatkuu edelleen: arkiasuun (oli sitten mekko, shortsit, maxihame tai mikä vain) yhdistetään lenkkarit. Mielellään tosi värikkäät ja huomiotaherättävät. Ja pakko myöntää: hitsin mukava on koko päivä olla lenkkitossut jalassa, kun vertaa johonkin täysin lätysköihin consseihin vaikka. (yhden päivän siis koklasin. Hölmöltä tuntui, ja juntilta.)

Lenkkarit jalassa on aktiivinen fiilis ja haluaa vaan hyppiä ja pomppia ja juosta!

Lippikset
Olen rakastunut. Haluan olla koko kesän joku cappi päässä.

Näin jälkikommenttina, pakko myöntää, että eivät nämä Kuopion kaduilla läheskään yhtä selkeästi tule esille. Näin kauniisti muotoiltuna...

Sun, I've missed u

On 6.7. Ja tänään, minä menen ensimmäistä kertaa koko kesänä ottamaan aurinkoa. Ylös on pompattu seitsämältä, ja hui kuinka kivaa onkaan miettiä auringonottovaatteita, leikata evääksi vesimeloneja ja kaivaa pölyttyneet aurinkolasit laatikosta. Homma on nimittäin niin, että täällä on ollut tosi, tosi huonot "kesä"kelit. Eisiis kesäkelejä ollenkaan. Ihan muutamaa alkukevään aurinkopäivää lukuunottamatta. En ole tainnut ikinä olla tässä vaiheessa kesää näin valkea! Ihan nolottaa näyttää vielä heinäkuussakin ihan kalkkunalta.

Mutta nyt se muuttuu. Koska minä pääsen aurinkoon. Mukaan tulee jo kertaalleen luettuja kirjoja ja muistivihko. Aion tehdä tästä päivästä parhaan mahdollisen tämän päivän.

Tsemppiä mittarimatoseni, tsemppiä.

Lisäaikaa Pariisille

Pariisiaikaa olisi jäljellä hieman alle kuukausi. Mutta eipä sitä tule Suomessa kauaa vanhennuttua: palaan tänne jo reippa kuukauden finskailun jälkeen. Itseasiassa, eilen oli tasan 2 kuukautta siihen, että raahaan taas matkalaukkuni 7 kerrosta pieneen Pariisikämppääni.

Olen rakastunut Pariisiin. Täällä tuntuu ensimmäistä kertaa kodilta, siltä että kuuluu. Nyt on loksahtanut johonkin koloon. Kauanhan siinä kesti, että tänne kotiutui, mutta yhtäkkiä sitten huomasikin, että täällähän on ihan oikea elämä. Tuntee paikkoja, ihmisiä, tapoja. Tietää mistä lähteä hakemaan halpaa hiuslakkaa, mikä alle kahden euron viini on ihan juotavaa ja osaa neuvoa tietä. Matkalla lähikauppaan tulee tuttuja vastaan. Parasta oli, kun yksi päivä kävelin töistä kotiin, ja seitsämän minuutin matkaan meni joku päälle parikymmentä, kun tuli niin paljon vastaan ihmisiä keiden kanssa piti jäädä jutskailemaan. Miljoonakaupunki on ihanasti pienentynyt hallittavaksi kokonaisuudeksi, selviytyminen on vaivihkaisesti muuttunut elämiseksi.

Tuntuisi tyhmältä taas irrottautua, ja aloittaa kaiken rakentaminen alusta. Siksipä jäänkin tänne, ainakin jouluun asti. Jatkan samaan perheen kanssa, mikä on aivan maailman parasta: olen kiintynyt heihin kovin, tuo joukko on minun tukeni ja turvani täällä, vaikkeivat omaa merkitystään ehkä tiedäkään. Kun asiat toimii ja kaikki ovat tyytyväisiä, niin lienee joka osapuolelle helpotus jatkaa opitulla tavalla vielä hetki.

Yksi syy jäämiselle on myös se, etten tiedä, mitä muutakaan tekisin. Kevät herätti minussa ensimmäistä kertaa elämässä pienen opiskelumotivaation, mutta se lienee vielä vähän liian pieni jotta jaksaisin palata yliopiston penkkejä kuluttamaan. Kaipaan vielä vähän seikkailua, siipien kokeilua, mokailua ja kokemuksia, jotta jaksan sitten rauhoittua ja asettua jonnekkin: en halua käyttää toista vuotta istuen luennoilla haaveilemassa siitä jostain muusta, vihreämmästä ruohosta joka jossakin odottaa.

Näitä maisemia saa palata katselemaan, ihanaa <3

Leikitään turistia! osa 2: Quai Branly

 Jossain vaiheessa herättiin kavereiden kanssa siihen, että emme oikeastaan ole kiertäneet mitään Pariisin museoita tai muita. Aloitettiin siis hullu lopputsemppi (hahaha), olisihan se ihan tyhmää jättää tilaisuus käyttämättä. Varsinkin kun nämä on meille ilmaisia!

Musée du Quai Branly tai Musée des Arts premiers tai jos pitkällisiä ollaan niin Arts et civilisations d'Afrique, d'Asie, d'Océanie et des Amériques (eli suomeksi Alkuperäistaiteen museo) on suhteellisen uusi (avattu 2006), ja ilmeisesti siinä on jokin puutarhakin kesällä (oli normaalin kurja ja kylmä keli kun kävimme, joten puutarhassa nyt ei kauheasti ollut nähtävää).

Eikä kyllä ollut sitten siellä museossakaan. Sinnittelimme puoli tuntia, sitten ei vaan enää jaksanut esittää kiinnostunutta. Jokainen naamari ja puukoru näytti minusta ihan samalta, ja onneksi ystäväni oli aivan yhtä kiinnostunut näistä hianoista alkuperäiskulttuurien taide-esineistä.

Yksi ulkoseinä on kokonaan peitetty kasveilla. Magee!

Tästä se alkoi!

Itse näyttelytilaan käveltiin hitsin pitkää käytävää, jossa meni "jokena" noita sanoja. Koko mestan hienoin juttu, ihan heittämällä.

Innokas ja skarppi museovieras. Haaveilen kai omasta sängystä, tai Starbucksin caramel latesta, mmm.....

Lähinnä paikassa siis oli naamioita, soittimia ja koruja. Jotain toteemeja ja muita.

Ja pärstäkuvaa päivältä. Pikkaisen jos taas väsyneen näköinen neiti, mutta tukka oli kivan värinen!

Voinko suositella? Kannattaako mennä. No ei. Paitsi jos asuu Pariisissa ja on tosi tylsää ja sattuu vahingossa olemaan huudeilla. Ja sillonkin kannattaa miettiä että kiinnostaakohan nyt oikeasti. Jos kiinnostaa niin kiva! Meitä ei, ja tämän lannistamina meidän kunnianhimoinen museoravaaminen vähän niinkuin tyssäsikin tähän paikkaan. Mutta yritys hyvä kymmenen!

Leikitään turistia! Osa 1: Louvre

 Silloin kun tänne tuli, oli kaikkeen totuttelemisessa niin kova homma, ettei jaksanut juosta museoissa ja muissa lukuisissa "turistikohteissa". Ja sitten kun normaalielämä jo rullaili, ei enää osannut heittäytyä turistisaappaisiin ja lähteä pällistelemään nähtävyyksiä. Niinpä on jäänyt näkemättä monet paikat, mitä Pariisissa kuuluisi ja ehdottomasti kannattaisi nähdä.

Mutta nyt, kun monella on jo lentoliput kotiin hommattu, alkoi loppukiri! Eihän Pariisista voi lähteä ilman, että on käynyt Louvressa/Eiffeltornissa/Riemukaarella/Jim Morrisonin haudalla..... Ajattelin myös tänne sitten postata tämmoisen sarjan kaikista mestoista, joissa käyn turistia leikkimässä :)

Louvren museossahan nyt on pakko käydä kun on Pariisissa: ihan jo sen pikkuisen naista esittävän taulun takia. Itse olin kuitenkin tätä saanut vitkutettua yllättävän pitkälle. Monen kaverin kanssa on käyty ihailemassa kuuluisia pyramideja ja ottamassa ne pakolliset turistikuvat siinä edessä, mutta sisälle menin ensimmäistä kertaa vasta perheeni kanssa.

Louvre -kuten suurin osa muistakin museoista- on ilmainen alle 25-vuotiaille Euroopan kansalaisille. Joten alkujonotuksen jälkeen täytyy vain valita, mihin siipeen haluaa, ja henkkareita näyttämällä pääsee marssimaan sisälle. Aikuisille taas lipunosto on tehty helpoksi: tiskien lisäksi aulassa on useita automaatteja, joista  voi sisäänpääsynsä ostaa.

Me suuntasimme -yllättäen- ensimmäisenä Mona Lisaa katsomaan. Huonetta ei ole vaikea löytää, siitä pitävät huolen lukuisat opasteet, mutta myös virtaava ihmismassa. Ylemmässä kuvassa sitten tämä mystinen rouva, tuota lähemmäs en jaksanut puskea.

Jono on yleensä pitkä, mutta liikkuu aika rivakkaan.

 Tunnetusti museo on ihan hurjan kokoinen, ja nähtävää sekä kuultavaa on paljon. Paikassa voisi viettää päiviä, jos oikeasti syventyisi taidetta katsomaan. Kannattaakin ehkä siis etukäteen suunnitella mitä haluaa nähdä, itse vain vaeltelimme muutaman tunnin melko päämäärättömästi ja katsoimme mitä eteen sattuu.

Audioguide ei ollut kallis, ja jos yhtään kiinnostaa tietää teoksien historiaa, kannattaa se maksaa! (Huom: henkkarit pitää jättää pantiksi!) Samalla saa myös aika kätsän elektronisen 3D kartan, jonka avulla on ehkä helpompi suunnistaa kuin paperiversion. Tosin, itselläni meni kyllä aikasen kauan oppia käyttämään tuota PSP:tä..... Muutama turhautuminen tuli kun aina vahingossa painelin vääriä nappeja tai en löytänyt sitä selostusta/toimintoa minkä olisin halunnut. Siltikin, lämpimästi suosittelen.

Jossain vaiheessa lapsiin (eli minuun ja Veikkaan) iski nälkäväsykyllästyminen, ja aloimme keksiä omaa kivaa. Eivät ne Egyptin korut tai gladiaattoreiden haarniskat niin kauaa mielenkiintoa pitäneet. Itse kun menen uudestaan, niin menen ajan kanssa, rauhassa, ja suunnittelen mitä haluan katsella.

Do you believe in magic?

Toinen suomenperheistäni oli täällä kylässä (mistä lisää myöhemmin), ja tottakai piti käväistä myös Disneylandissa! Kaikki eivät teemapuistolle niin syttyneet, mutta minusta paikka oli toisellakin kertaa aivan yhtä ihana ja maaginen, ja sain taas viettää ihanan sekä ikimuistoisen taikafiilistelypäivän!

Täällä taas JEEEE!

Hattaraa hattarakissalle, omnomnom

Sisko ja sen veli häröilemässä

20 vuotis juhlajuna kulki joka tunti!

Minäkin haluan olla prinsessa!

Tällä kertaa sain korvat!! Ja paljettisemmoiset!! Jeeee kiitosmutsi (ja pikkusisko).

Paraatissa sai taas nähdä kaikki rinsrenssat ja muut satuhahmot! Ah <3

Jotenkin Disneylandissa taantuu sille tasolle, kun uskoi että joskus se prinssi kyllä tulee valkealla ratsullaan hakemaan, ja pääsee sinne linnaan asumaan. Tulee olo, ettei koskaan halua kadottaa haluaan juosta Peter Panin kotipuussa tai iloa siitä että saa heilua päivän  minnikorvat päässä. Eikä se ehkä ole huono asia: arkipäivän taikaa ja tuhkimotarinoita kyllä on, jos vain niihin jaksaa uskoa ja toivoa. Tarvitaan vain vähän rohkeutta ja aurinkoa, ja ehkä pikkaisen sitä sisäistä lasta.

Tottumaton kesäeläin

Kesä käväisi täällä kylässä. Sunnuntaina lämpötila kipusi +25 celsiuksen tietämille, ja suomalaistytön mielestähän se oli jo ihan helle! Enkä kyllä ollut ainoa auringosta nauttija, vaan puistot täyttyivät pikniköivistä ja pelailevista porukoista.

Näytin hattarahiuksineni ja lappuhaalareineni ihan viisivuotiaalta.

Eräs ranskalainen ystävämme oli kutsunut meidät piknikille kavereidensa kanssa, ja huh millainen piknikki se olikin! Ihmiset olivat leiponeet, oli itsetehtyä leipää, crepsejä, paria erilaista pizzaa sekä persikkatorttua, ja leipomusten lisäksi esimerkiksi salaatteja ja riisi-papu-maissi -juttua. Puhumattakaan kaikista "normaaleista" piknikeväistä: viltillä oli levitettynä monenlaisia sipsejä, nameja ja muita naposteltavia. Niin ja tietenkin kun ranskassa ollaan, kuului kuvaan myös patonkia, valikoima juustoja ja pari pulloa rose-viiniä.

Ystäväni kanssa katsoimme kattausta monttu auki. Meitä ihan nolotti, kun emme olleet tajunneet tuoda mitään. Mutta ei kukaan tuntunut siitä edes välittävän, vaan meille ladottiin heti lautaselliset ruokaa. Olisin halunnut ottaa piknikistämme kuvan, mutta en kehdannut ruveta tuntemattomia ihmisiä kuvailemaan, joten joudutte tyytymään mielikuviin.

Champ de Marsilla riitti populaa. Ihmisiä oli piknikillä, nuoria juomassa, mutta paljon myös kaikki pelasivat kaikkea: korista, jalista, ultimatea, petankia, mölkkyä(?).....

Jossain vaiheessa porukkamme ohi käveli kaksi nuorta miestä kantaen muovipussissa paria (halpaa)viinipulloa ja kainalossaan patonkia. Ystäväni kuiskasi, että tuossa olisi enemmän semmoinen meidän tyylinen piknik! Haha, niinpä.

Valitettavasti jouduin hiihtelemään töihin illaksi, tosin lastenkin kanssa oli hurjan mukavaa: olimme ulkona, söimme, leikimme ja puhuimme maailman orvoista sekä vähäosaisista, hyväntekeväisyystyön periaatteista, köyhyydestä ja adoptiosta. Aika mukavia aiheita keskustella 5, 9 ja 11 vuotiaiden kanssa, suosittelen koklaamaan!

Tässä siis duunissa. Sukkahousut oli pakko heivata kun
oli niin kauhean kuuma muutenkin.

Ja mitäs siitä sitten seurasikaan, kun valkoistakin valkoisempi suomalainen hengaa koko päivän suorassa auringossa? No se että illan väri oli sitten pinkki, muuallakin kun tukassa!

Viime viikot pähkinänkuoressa.

Olen ollut ihan kauhean laiska nyt postaamaan mitään! En vain ole saanut persettäni penkkiin ja ajatuksia yhteen asiaan tarpeeksi kauaksi aikaa, että saisi jotain kirjoiteltua. Mikä lienee ehkä ihan hyvä vaan, siis se että riittää muutakin puuhaa.

Viime viikkoihin on mahtunut vaikka mitä, muttei kuitenkaan sen suurempia mullistuksia. Elämä jatkuu samanlaiseen Salkkarityyliin kuin aiemminkin, tosin salkkareissa kyllä tapahtuu kolme kertaa hitaammin kaikki. Tai en tiedä: viimeksi olen seurannut sarjaa 7 vuotiaana. Oikeasti inhoan koko ohjelmaa. Ja tämä tieto nyt ei liity mitenkään mihinkään, ajatus vaan ei meinaa pysyä koossa.

Mutta tässä kahden viikon sisään:

Paras ystäväni Alixe paluumuutti Pariisiin <3 Olemme olleet kuin paita ja perse siitä lähtien, nukkuneet lähes joka yön yhdessä ja vähintään nähneet joka ikinen päivä. Pariisi on paljon kivempi kun sen voi jakaa jonkun kanssa.Ja elämä yleensäkin. Ihanaa, kun on taas joku jota voi pommittaa koko päivän viesteillä kaikista pikkuasioista ja soittaa päivän päätteeksi, vain kertoakseen että on hyvä/huono fiilis.

Mursin rystyseni kun -krhm- kaaduin joogassa. Ketutti niin, että piti lähteä tuona iltana kaljalle, ja sitten porukalla teimme baarianalyysin että joo-o, murtunut on, laitetaan teippiin. Noh, seuraavana päivänä olin kävelemässä töihin, kun ohi ajavan ambulanssin mies kommentoi hiuksistani jotain. Olin omissa maailmoissani enkä ensin tajunnut että miekkonen puhuu minulle, joten pyysin häntä toistamaan. Ambulanssi-ihminen huomasi käteni ja kysyi mikä siinä on vikana, tarjoutui jopa katsomaan sitä. Miehet nauroivat jäätelötikkuvirityksilleni ja laittoivat kunnon pakettiin koko handun. Käsky oli pitää noin viikko, ja sitten katsella miten käsi voi. Musta se vielä oli, ja jäykkä kun ollut viikon tikuilla tuettuna, mutta toimii taas:)

Näimme piisamin Champ de Marsilla, n. kilsan päässä kotoani. Ja siis minä asun muka Pariisin keskustassa ja täällä juoksee jotain piisameita.... (Onhan tuo piisami?? Saa korjata jos joku on viisaampi.)

Leikkasin otsahiukset. Oli töissä tylsää kun lapset eivät halunneet leikkiä minun kanssani. Tästä kyllä saatte kärsiä ihan omankin postauksen jossain vaiheessa.

Minulla oli  viikonloppuvieras. Oli mukavaa, ja opin itsestäni taas ihan hurjasti uutta.  Ja siitä, että kanssani on varmasti kauhea asua. Kävin hänen kanssaan ensi kertaa Montmartessa ja Sacre Coeurilla. Huikeat näkymät, harmi että oli sumuista niin kuvista tuli huonoja.

Oli Cartoon-bileet meidän kantabaarissamme. Olimme tehotytöt (-1). Oli tosi hauskaa.

Luonto näytti taas mahtinsa ja kauneutensa eräänä iltana kun olin kävelemässä töistä salille. Pariisi oli vieläkin maagisempi sateenkaaren alla.

Opin myös ettei pannukakkuun tule sokeria. Ja että ilman puhelimen laturia on aikasen tosihankalaa elellä. Niin ja Pariisin posti on hukannut yhden pakettini, sitä olen tässä koettanut metsästää. Koska minun hommanihan se -tottakai- on.

Muuten on ihanaa kun kevät pikkuhiljaa tulee. Iltaisin on valoisaa jo paaaljon pidempään, jaksan asiasta iloita joka päivä. Aamulenkeilläkin on valoisaa, eikä enää niin hitsin kylmää ja märkää. Välillä tuoksuu tosi kesäiselle, sunnuntaille on luvattu +22. Toivotaan, että toteutuu. Pääsisi ensimmäiselle aurongonottopiknikille, viettämään ihanan laiskaa nautiskelusunnuntaita.

Big bisous kaikille,
m