Ihana tylsä arki

Huuuui kun on ollut (taas!) pitkä blogitauko! Olen ollut niin hirvittävän kiireinen koko ajan. Kiireinen olemaan onnellinen. Eikä elämässä ole tuntunut tapahtuvan mitään kovin jännittävää tai glamouria, tuntuu hassulta kirjoittaa tavallisesta arjesta.

Ehkä kuitenkin pitäisi, sillä hirvittävän usein ihmiset kysyvät että "Mitä sinä siellä oikein teet?" Itse olen aina että, häh, no elän. Oleilen ihan tavallisesti. Käyn salilla, hoidan asioita, nään kavereita, olen iltapäivät töissä, nyhvään kotona. Joskus on hyviä päiviä joillein tulee tehtyä vaikka mitä, ja joskus huonompia. Niitä semmoisia kun katselee koko päivän turhia sarjoja  netistä edes keskittymättä mihinkään, ei jaksa tehdä oikeaa ruokaa vaan syö neljä kulhollista pelkkää keitettyä makaronia ja mököttää omassa ullakkoluukussaan vaikka olisi aurinkoinen ilma. Ei, en kierrä Louvrea joka päivä tai istu kahden tunnin lounaita katukahviloissa baskeri päässä. Useammin perjantai-illat kuluvat salilla tai lastenleffan parissa kuin viiniä siemaillessa tai juustoja mutustaessa. Lauantai-iltapäivisin en liihota korkokengissäni ja kellohameissani (haha, omistankohan yhtään?) taidegalleriasta toiseen, vaan pesen pyykkiä.

Pariisissakaan ei jaksa aina olla chic, useimmiten tyyli on enemmän tällainen koditon.

Monesti porukka tuntuu pettyvän kun elämäni ei täällä olekaan sen kummempaa kuin heidän elämänsä siellä Suomessa. Harmittavan usein saan kuulla että "tuotahan sinä voisit tehdä Suomessakin, miksi siis olet Pariisissa? Et ota siitä kaupungista kaikkea irti." Ärsyttää suunnattomasti kyseisten ihmisten asenne. Täytyisikö vain sen takia, että tulee jostain pikkukaupungista kuin Kuopio, elää jotenkin superhypetellen tätä suurkaupunkia? Ja mitä "kaiken irti ottaminen" oikeastaan tarkoittaa? Minun mielestäni se nimenomaan ei ole sitä, että koettaa saada koko mestan haltuun, yrittää kokea ihan kaiken mahdollisen. Eivät kaikki Kuopiolaisetkaan tunne kaikkia alueita omasta kotikaupungistaan tai ole käyneet esimerkiksi sisävesiristeilyllä.

Minun mielestäni kaiken irti ottaminen on sitä, että löytää sen oman arkensa, omat paikkansa, ihmisensä ja tapansa, ja on onnellinen. Herää (ainakin melkein) joka aamu illoiten siitä, että herää juuri siellä, juuri niihin päivän puuhiin. Ei Pariisi ole Kuopio, ei vaikka kuinka päiväohjelmani näyttäisi identtiseltä asuinpa kummassa vain. Ihmisten tuntuu joskus olevan vaikea käsittää sitä, että jokainen kaupunki hengittää omaa tahtiaan, kietoo asukkaansa siihen omaan henkeensä. Vaikka toisen maan kulttuuria tai tapoja ei täysin omakseen adoptoisikaan, niin vaikuttavat ja näkyvät ne silti elämässä ihan kaikessa. Siinä, mitä kaupassa myydään, kadunkulkijoissa, yleisessä kuhinassa.

Myönnän että olen tänä syksynä hieman kriiseillyt sen suhteen etten "tee mitään". Viikot seuraavat toisiaan samanlaisina, aina tiistaiaamuisin on se jooga yhdeksältä ja jokaisena keskiviikkona kahvittelen samaan aikaan sen saman kaverin kanssa. Mutta se on aika ihanaa. Rakastan rutiinejani, vaikka joskus takerrun niihin liikaakin. Shokkisyksyn, sähellyskevään ja superintensiivikesän jälkeen tämä kaikki rauha ja seesteisyys on tuntunut niiiin ihanalle. On tosiaan osannut arvostaa sitä, että on löytänyt päiviinsä tekemistä, josta oikeasti nauttii, ja saavuttaakin tässä samalla jotain! En myöskään enää yritä täyttää jotain tyhjiötä shoppaamalla tai bailaamalla tai roikottomalla koko ajan jotain miestä kuvioissa. Ei se tyhjiö ehkä täyttynyt ole, mutta pienentynyt, nyt kun on edes jotain tavoitteita horisontissa?

Juhannus ja muut juhlat

On jännää, kuinka ulkomailla ollessa kaikki suomalaiset juhlat ja muut tapahtumat saavat ihan uudenlaisen merkityksen. Isänmaataan ja sen traditioita alkaa arvostaa aivan erilailla, kun ne eivät enää olekaan itsestäänselvyys tai "pakko". Kun yleensä linnanjuhlia on tullut seurattua ehkä hieman puolikkaalla silmällä, tuli tänä vuonna tapitettua tapahtuma ihan innoissaan alusta loppuun.


Vappu on aina ollut mielestäni melko tyhmä pakkojuhla, mutta tänävuonna tein kaikkeni jotta kaikki olisi edes etäisesti vähänniinkuin jos olisin sitä Suomessa viettänyt. Jos olisi ollut yliopistohaalarit ja valkolakki täällä, on varmaa että olisin ne vetäissyt päälleni. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein perunasalaattia, munkkeja, simaa ja nakkeja, joita sitten nautiskeltiin ensin perheen kanssa, ja seuraavana päivänä skumpan kera darraisella vappupiknikillä.

Kaverilta pyydettiin suomituliaisena serppentiiniä!

Ikinä ei ole myöskään jääkiekko tai muukaan Suomen urheilumenestys kiinnostanut, mutta täällä ollessa oli pakko päästä katsomaan pronssipeli! Oli ihan hauska prosessi etsiä baari, joka näyttäisi pelin, ja jännittää sitä siiderin äärellä. Hauska muuten, miten tuli suomalaisten olemus sielläkin esille: joukkio suomalaisia oli katsomassa peliä, suurin osa kerääntyneenä samaan kulmaan, mutta kukaan ei puhunut toisilleen! Ainoa, mitä kukaan meillekään sanoi, oli että "ei käynyt hyvin ei". Nauratti ihan, kuvittelimme miten erilainen tilanne olisi ollut jos kyseessä olisi ollut ranskalaisia Suomessa!

Pelijännäilyä The Great Ganadien-pubissa, jossa oli muuten hitsin hyvännäköiset sapuskat!

Koulujenloppuviikonloppu meni vähän ohi, kun täällä koulut tosiaan vielä jatkuvat. Mutta ihmisten lakkiaiskuvia katsellessa kyllä tuli hieman haikeus, ja ikävä sitä ihanaa juhlatunnelmaa.

Kaikkein pahin on kuitenkin ollut Juhannus. Yleensä olen viettänyt juhannuksen perheeni kanssa, isäpuolen siskon mökillä. Teini-iän pakkopulla on viime vuosina alkanut maistua, ja tänä vuonna kyllä on ollut karvasta kun on pitänyt olla täällä. Rakastan juhannustunnelmaa, ja erityisesti Suomen luontoa tähän aikaan vuodesta! Kesä on siellä nyt kauneimmillaan, raastaa kun ei pääse siitä nauttimaan. Luultavasti tähän vaikuttaa sekin, että suomeen lähtö lähenee, ja malttamattomuus sekä ikävä kasvaa päivä päivältä.

Toivottavasti kaikilla oli aivan ihana juhannus, nautiskelkaa nyt niistä valoisista öistä ja järvistä ja metsistä, minunkin puolestani! Täällä kun ei oikein edes tunnu että olisi kesä, koska aurinko edelleen laskee kymmenen aikoihin. Niinkuin keväisin.