perjantai 5. heinäkuuta 2013

We're adults. When did that happen? And how do we make it stop?

Minusta tuntuu, että olen hiukka huono aikuinein. Oma sisäinen taso ja mielikuva itseni ikäisistä ei kohtaa. 21 kuulostaa kuitenkin jo melkoisen täysikasvuiselta. Ripari-ikäisenä ajatteli, että kakskymppisenä on saavuttanut vaikka mitä.Varsinkin sen varmuuden siitä, mitä elämältään ja itseltään haluaa. Luuli tähän ikään ehtiessään tietävänsä sen, että "mikä musta tulee isona". Kuvitteli, että tuolloin on jo löytänyt itsensä ja kutsumuksensa ja kaikki olisi helpompaa ja vähemmän tuskaista. Hahaha.

Ihan ei elämä mennyt niinkuin suunnitteli; kaksykkösenä edelleenkin etsin itseäni maailmalla, eikä koskaan ole ollut enemmän hukassa se, että minkähanlaista hommaa tehden sitä ehkämahdollisesti haluaisi elämäänsä viettää. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla ei ole mitään intohimoa, paloa johonkin asiaan.





Olen myös tosi epäonnistunut kaikissa vastuullisissa aikuisten asioissa. Minulla on aina ollut joku, joka auttaa (lue: tekee puolestani) kotihommissa. Minusta on kauhean rankkaa ja varsinkin tylsää hoitaa taloutta. Vaikka talous -kuten tässä tapauksessa- olisikin noin kymmenen neliötä. Inhoan sotkua, mutta säännöllisiä päivän kestäviä suursiivouksia uuvuttavampaa ja vaivalloisempaa olisi laittaa asiat aina käytön jälkeen omille paikoilleen. Ei vain onnistu.

Tiskaustekniikkani oli surkea ennen kuin silloinen poikaystäväni hieman minua opetti. Nykyäänkin tiskaan silloin, kun ihan kaikki astiat ovat jo käytetty. Eli vain ja ainoastaan pakon edessä.

Pyykinpesu taas ei ole vieläkään minulle auennut. Siis, jos vaatteet lajittelee värin mukaan (onko harmaa musta vai valkoinen??), niin minkä ohjelman sitä silloin koneesta valitsee? Meidän koneessa kun ainakin ne ohjelmat menevät materiaalien mukaan. Mutta jos lajittelee materiaalin ja värin mukaan, ei saa kokonaisia koneellisia koskaan. Edes minun vaatevarastollani.

Olen tämän vuoden aikana onnistunut haalistamaan kaikki mustani, ihmeellisesti raidoittamaan kaikki farkkuni, haarmaannuttanut valkoiseni sekä kutistanut suurimman osan kuteistani, mutta myös vastapainoksi saanut joitain yksilöitä täydellisesti lörähtämään. Koneessa on pyörinyt mukana myös suuri määrä metrolippuja, kavereinaan lähes aina nenäliinoja ja jokunen kolikkokin joskus.

Paljon hauskempaa ja vähemmän stressaavaa oli, kun joku muu teki tämän(kin) puolestani. Ja propsit entiselle poikaystävälle: yhtään vaatettani hän ei vuoden yhteiselomme aikana pilannut. How do people do that??



Laskut ja Kelan kirjeet sekä muut vastaavat on minusta kiva hoitaa "myöhemmin", mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että ne tulee tunkaistua ylälaatikkoon ja muistettua vasta kolmannen muistutuskirjeen jälkeen. Tai viidennen. (Tätä käytäntöä muuten en voi kenellekkään suositella.) Ei kai ylläri, että liittymä on tämän tästä kiinni eikä muutkaan asiat oikein hoidu. Ranskan "joo katsellaan sit vaikka ensiviikolla"-mentaliteetti ei ole asiaa kyllä ainakaan auttanut.

Mutta babysteps: olen oppinut laittamaan märän pyyhkeen mytyn sijasta roikkumaan. Käsilaukkuni on nykyään usein hyvin järkevä sisällöltään: lähes aina löytyy nenäliinaa, laastaria, kartta, vesipullo ja pientä välipalaa. Tyhjennän kauppakassit heti, enkä vasta kun pakasteet sulavat lattialle. Matkalla siis ollaan, vaikka aika pitkä tie taitaa edessä vielä häämöttää.




 Mutta oikeasti tämä ikä on ihan kiva. Kukaan ei odotakaan, että olisin vielä rutinoitunut kaikkiin tapoihin, joita mielestäni aikuisuuteen sisältyy.  Minun ikäisilläni on omat asunnot (okei, Pariisissa todnäk ei) ja niiden tuoma vapaus, mutta ei kuitenkaan vielä kauhean suurta huushollia jonka huolehtimisesta tarvitsisi huolehtia. Meillä on työ-/koulupaikka, enemmän tai vähemmän itse valitsemamme, muttei useimmilla kuitenkaan niin raastavaa tai vastuullista duunia ettei aikaa tai energiaa jäisi muulle elämälle ja nauttimisellekin. Harvemmalla on vielä perhettä, useimpien täytyy huolehtia vain omasta perseestä. On kivaa olla itsenäinen ja saada hoitaa asiat itse, mutta on silti myös mukavaa olla sen verran pieni, että ensimmäinen argumentti kaikissa päätöksissä on se, että mitähän äiti tästä ajattelee (tai oikeamminkin: ajattelisi).

On kivaa olla sen ikäinen, että voi vielä haaveilla tulevansa yksisarviseksi ja seota täysin Disneylandissa. Voi tanssia kadulla ja leikkiä tyrannosaurusta aamulenkillä. On mahdollista pitää hattaratukkaa ilman että joutuu murehtimaan uskottavuusongelmista. Voi nauttia ja kokeilla ääripäitä, kunnes se löytyy. Se oma juttu.

Ja samalla matkalla voi kuin vahingossa oppia heittämään ne vaatteet suoraan pyykkikoriin, sen sijaan että välissä on kaksi päivää lattialla läjäytymistä.


Being a person is getting too complicated. It's time to be a unicorn.



5 kommenttia:

  1. Ihana teksti! <3 kiva huomata, ettei kaikilta muiltakaan vielä tässä iässä suju asiat niinku ehkä pitäis!
    Miten sun aupair-vuosi on menny? Onko enemmän jääny positiivisia kun negatiivisia ajatuksia? Ja suosittelisitko lähteen aupairiks? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos, kiva et tyksit:)
      Ihan huikeen hyvin, todellakin jääny enemmän positiivista ku negatiivista! En voi muuta kun suositella ulkomaille lähtemistä KAIKILLE, au pairiks, vaihtoon tai ihan mitä vaan duunailee.
      Ja au pair elämä.... Se on niin tosi-iisii et on kyl hyvää aikaa miettiä mitä elämällään oikeesti halluu tehhä.

      Poista
  2. Jos yhtään lohduttaa, kaikki edellä mainitsemasi asita eivät ole täysin selkeitä vielä minullekaan, vaikka olen isäsi. Hienoa on, että ylipäänsä pohdit noita asioita... se on ensimmäinen askel johti muutosta. Toisaalta: kuka määrittelee, miten asiat pitäisi hoitaa.Voihan olla, että raidallisista farkuista tulee trendi... 21 vuotiaana ei vielä kannata murehtia sitä, mitä ei ole tehnyt. Kannattaa suunnitella, mitä tulee tekemään huomenna. Ja tehdä mahdollisimman paljon. Kunnes on siinä vaiheessa, että tietää, mitä tehdä, ja kenen kanssa... Jatka etsimistä, joku päivä löydät sen. Ja jos tarvitset tukea, tiedät mistä sitä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli aaaaivan ihana kommentti!! Oot rakas.
      Ei helpota, siishä pitääkö näiden asioiden kanssa tuskailla ikuisesti?? Enemmänkin masentavaa ajatella ettei tuohon ikäänkään ja kokemukseen asiat välttämättä helpota.
      Hmmm ei kai sitä tarvitsekaan kulkea kenenkään määritelmien sisällä, mutta useimmille jutuille on se tapa, miten ne on helpoin -elämää sen suuremmin mullistamatta tai hankaloittamatta-hoitaa. Olisi mukavaa jos jossain (edes esim pyykinpesussa) olisi lopputulos suhtkoht ennustettavissa, kun se ei sitä elämän niin monilla muilla osa-alueilla ole.
      Kyllä se joskus löytyy, mutta etsiminenkin on pelottavaa. Ja helposti myös aika rankkaa.

      Poista
  3. MINÄKÄN EN HALUA KASVAA ISOKSI!!!

    VastaaPoista