tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ihanat maanantait

Olenko jotenkin outo, kun tykkään yleensä maanantaista? Maanantaisin on yleensä huikea viikonloppu -jopa viikko!-takana, ja uusi mahdollisuuksia täynnä. Mulle maanantait eivät ole ilkeitä, vaan ottavat yleensä erittäinkin lempeästi ja hyväillen vastaan.

Eilenkin nukuin myöhään, heräsin siihen kun aurinko kutitteli nenää ja laittoi aivastamaan. Fiilistelin uutta tukkaa (pää on nyt vähän enemmän lilaan menevä!!) sekä uusia vaatteita, jotka kaverilleni eivät mahtuneet mukaan suomeen, ja ovat näin siis minulla lainassa. Oli söpöolo ja kesäfiilis, niinpä päälle valikoitui ihana kukkahömpötysmekko, joka mätsäs vielä ihan täydellisesti tukkaan.





Angry Birdsit bailaa

Lauantaina juhlistettiin sitä, kun Tytöstä 8v tuli Tyttö 9v! Bileet oli teemalla Ängriböörds, ja tehtiin kaikkea mukavaa: koristeltiin pop- sekä cupcakeseja, oli aarteen-etsintää, kasvomaalausta, hiusglitteriä, tähtisädetikkuja, teeman mukaisia tatuointeja ja (mun lemppari!) kumiankkojen ongintaa!








En löytänyt mitään angry birds-asua tai vaatetta, joten tyydyin paljettimekkoon ja mustaan bleiseriin. Alimmassa kuvassa oma vihainen lintu imitaationi, kjiaaaaah!

Ai hitsi mä tykkään synttäreistä, ei haittaa vaikka olikin koko lauantai "töitä". Kuukausi niin olisi omatkin, mitähän kivvaa sitä keksisi...?

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Semmoinen maanantai

Tää postaus on tonne jäänyt roikkumaan luonnoksiin jo vaikka miten pitkäksi aikaa, niin nytpä sen sitten laitan:

Minulla ei ole kämpässäni kylpyhuonetta, vaan vessa on käytävällä (kuten täällä päin eurooppaa vanhoissa taloissa on tapana). Noh, eräs maanantai tulin salilta, heitin kamat lattialle ja kipitin vessaan. Parin askeleen päästä kuulin kauhean pamauksen, ja sitä seurasi -suomenkielinen- kirosanojen sarja (minun suustani): aukinaisen ikkunan aiheuttama läpiveto oli vetäissyt asuntoni oven kiinni.

Puhelimet ja avaimet -sekä kämppäni että hostperheen kodin- olivat sisällä, minä käytävässä. Eihän siinä auttanut muu kuin ruveta leikkimään MacGyveriä. Pinnit ja sormukset eivät kuitenkaan toimineet ihan niinkuin sarjoissa, ja ovi pysyi kiinni. Seuraavaksi pyörin ympäri taloyhtiötämme, etsien consieria. Lukon anatomia kun oli tuossa vaiheessa tullut sen verran tutuksi, että olin varma kyvyistäni saada se oikean kokoisella ristipääruuvimeisselillä  auki. Herra consier oli kuitenkin jossain huitelemassa, ja minulla alkoi paniikki kasvaa.

Mietin, kuinka noloa olisi hakea lapset koulusta, ja selittää, että pääsisimme kotiin vasta kun vanhemmat tulevat töistä. Rahaakaan ei ollut, jotta olisimme voineet mennä vaikka kahvilaan tai jonnekkin. Mietin kuumeisesti kaikki kauhukuvat läpi, ja sitten jostain yhtäkkiä muistin, että siivoojatäti saattaisi edelleen olla hostperheeni luona. Ja siellä olisi vara-avain minun kämppääni! Siitäpä sitten paniikkijuoksin sinne, ja olin onnellinen että minulla oli sentään takki ja kengät!

Siivooja oli kuin ihmeen kaupalla vielä paikalla, tosin, kesti hetki että hän vastasi ovisummerriin. Tarpeeksi itsepäisen rämpytyksen jälkeen sain vaivaisella ranskallani kertoa epäluuloiselle naiselle kuka olen, ja hän päästi minut alaovesta sisään.

Huokaisin jo helpotuksesta, mutta yläovella odotti lisää avainongelmia. Kyseessä oli nimittäis ovi, jonka saa lukkoon vain avaimella, ja kun niin tekee, täytyy se myös avaimella avata. Ei siis mitään pikalukkosydeemejä  sisäpuolella niinkuin suomessa.

Noh, perheen isä oli käynyt lounastamassa kotona, ja lähtiessään -ilmeisesti tottumuksesta- lukinnut oven. Avaimella. Mikä siis tarkoitti sitä, että siivoojarukka oli lukittuna asuntoon. Ja minä ulkopuolelle. Seisoimme kumpikin eri puolilla ovea, kumpikin ilman avainta.

Pääsin taas käyttämään loistavaa ranskankieltäni: sain selitettyä että asunnossa on kyllä avain -jossain. Etsimiseen tosin menikin sitten ikuisuus; puoliksi koska selitykseni olivat luokkaa "ööö no se voisi olla siellä kenkien kanssa samassa paikassa, siellä valkoisessa vasemmalla!" (sana "kaappi" ranskaksi oli vähän hakusessa, kuten "muutama" muukin sana...) Kuitenkin, loppujen lopuksi pääsin kuin pääsinkin asuntoon sisälle -ja siivooja ulos.

Siitä, missä minun kotini vara-avain edes saattaisi olla, ei sitten ollut minkäänlaista hajuakaan. Puhelin asunnossa oli, mutta enhän nyt ulkoa muista kenenkään numeroa, joten en voinut edes soittaa ja kysyä.Yhtäkkiä edessäni olikin pitkä, tyhjä iltapäivä, ilman että pystyin edes ottamaan yhteyttä ystäviini. Niinpä  keitin ison kannullisen teetä, nappasin kirjahyllystä kirjan ja rojahdin sohvalle.
Jäi tuona maanantaina tekemättä monta suunniteltua asiaa.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Shakespeare and company

Minulla ei ole oikein mitään kerrottavaa. Elämässä tapahtuu ihan hirveästi, mutta samalla ei oikein mitään. Pariisista ei oikein osaa kirjoittaa, kun täällä on ollut niin kauan. Tämä on nyt koti, on tullut sokeaksi hienouksille ja erikoisuuksille.

Yksi päivä lomalla kävin kuitenkin itselleni uudessa, aivan ihanan tunnelmallisessa paikassa!

Shakespeare and company -kirjakauppa sijaitsee St. Michelissa, Notre Damen lähellä, ja on erikoistunut englanninkieliseen kirjallisuuteen. Kirjakauppa on esiintynyt mm elokuvissa Before Sunset ja Midnight in Paris. Monien kuuluisien kirjailijoiden sanotaan henganneen täällä, ja paikka itsessään on jonkinmoinen turistinähtävyys.










Ihana, pieni ja intiimi kirjakauppa sisältää myös lukutilan, jossa saa lukea vanhoilla sohvilla joko omia tai kaupan kirjaston kirjoja. Yleensä joku intoutuu soittamaan pianolla pari biisiä, ja suosittua on myös jättää lappu yhdelle seinälle. Sinne mekin ystäväni kanssa kirjoitimme lipareen, muistoksi toisillemme.

Tämä on juuri sellainen mesta, minne on ihana tulla vain olemaan ja miettimään, kun ei jaksa olla kotona muttei toisaalta seurassakaan.

Ps. Ihanan Birdyn musiikkivideo on kuvattu tuolla!



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ihana, kamala paluu arkeen

Mulla loppui tänään sitten virallisesti loma. Pitkät kaksi viikkoa ne olivatkin.

Ensin hieman harmitti, ettei ollut varaa lähteä minnekkään. Alkuun tuntui ihan kauhean pahalta ajatus, että joutuu jäämään tänne, kun voisi olla Suomessakin. Mutta nyt olen iloinen että jäin: täällä minun kuuluikin olla.

Lomailu vain on tosi rankkaa. Sitä elää koko ajan ihan täysillä ja ottaa kaikesta kaiken irti. Ihanaa mutta kuluttavaa, olen oikeasti nyt iloinen päästessäni taas arkeen. Koska on mun arkikin oikeastaan aika mahtavaa.

Oli tapahtumarikkaat ja ihan kreisit kaksi viikkoa, mutta ne tulivat tarpeeseen. Vaikka kaikki tuottava toiminta oli jäissä koko loma-ajan, tuntuu minusta nyt että asiat ovat paljon selkeämpiä ja helpompia kuin ennen tätä  ajanjaksoa. Pitkästä aikaa on olo, että olen edennyt jonnekkin, ja mikä ehkä parempaa: nyt saattaa olla hajua siitä, minne sitä ehkämahdollisesti saatettaisiin olla menossa.


Ensimmäinen "oikea" ranskalainen aamiainen. Välillä oli kevät ja välillä oli talvi.


Sain myös muistutuksen siitä, ettei elämässä ihan oikeasti voi koskaan tietää mitä käy. Kohtalon suunnitelmat eivät aina ole läheskään samat kuin omat, ja siksi kannattaisi yrittää nauttia kun voi. Löytää sitä hyvää pienistäkin asioista, ja tehdä arjesta itselleen ihanaa. Olen hurjan kiitollinen siitä, kuinka etuoikeutettu oikeastaan -monessa suhteessa- olen, ja ihan nolottaa, millaisista asioista on tullut viime aikoina inistyä. Nyt osaan taas pikkaisen enemmän arvostaa kaikkea tätä, mitä elämä on minulle antanut. Pitkästä aikaa osaan myös nähdä kaikki miljoona tapaa viettää tämä elämä mahdollisuuksina, sen sijaan että ahdistuisin valinnan vaikeudesta sekä siitä, etten tiedä vielä yhtään mitä haluan "isona" tehdä.



Random pärstäkollaasi lomalta. Tukka oli monena päivänä kivan värinen.


Ihan parasta tällä hetkellä elämässä onkin tuoksu. Pariisin kevät tuoksuu niin erilaiselle kuin Suomen, ja koska sää on täällä niinkuin kevätsäät yleensäkin: hyvin voimakkaasti vaihteleva, tuoksuu ilma joka päivä vähän erille. Toisena päivänä on kuin vappu suomessa, toisesta taas tulee mieleen alkukesän ensimmäiset terassisiiderit. Mutta ihan joka päivä jaksan hetken ulos mennessä nuuhkutella, ja ihan joka päivä se tuoksu on yhtä ihana, saaden hymyn huulille ja päivälle hyvän alun.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

People are gonna stare. Make it worth their while.

 Etukäteen pelkäsin vähän, että mitenkähän ranskalaiset pinkkiin päähän suhtautuvat. Olen kuitenkin saanut vain ja ainoastaan positiivista palautetta, vieläpä yllättävän paljon ja erittäin yllättäviltä tahoilta! Päivittäin joku kehuu tukkaani metrossa, kaupassa tai kadulla. Myös vanhemmat lasten kouluilla ovat monet kehaisseet, ja lasten parissahan pinkki tukka on ollut ihan hurja hitti! Tyttö 5v sanoi, että koulukaveriensa mielestä olen kaikkein coolein nunu.

Suhteellisen paljon hiukset herättävät huomiota, ja ensin jaksoin sitä fiilistellä. Tukkaani tuijottamaan jääville saatoin vilkuttaa, iskeä silmää tai jopa niiata, erityisesti jos oli hyvä päivä. Se aiheutti usein huvitusta,ja minusta oli kiva saada ihmiset hymyilemään.

Kampaamotovat erityisen hauskoja. Ei ole kerta eikä kaksi kun koko kampaamon väki, asiakkaista työntekijöihin, on syöksynyt ikkunaan katsomaan perääni.




Vaikka pinkki onkin kiva, niin ihan painajaismaistahan tämän kanssa on elää. Koko ajan saa värjätä, ja sitten väri ei tartu eikä kulu tasaisesti, ja joka aamu pää on aina vähän eri värinen. Tukka elää ihan omaa elämäänsä, ja siihen tulee vain sopeutua. Täydellisen vaaleanpunaisen metsästäminen onkin lienee suht ikuisuusprojekti.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

.....But if you tame me, then we shall need each other. To me, you will be unique in all the world.

Kamalinta täällä on hyvästeleminen. Harva on tänne tullut jäädäkseen, enhän itsekään. Mutta jääjän osa on aina vaikeampi kuin lähtijän. Toisen elämä saa uuden alun ja paikan, kun toisen elämästä ainoastaan  lähtee palanen.. Tekstin tekeminen nyt takkuaa, ja pahasti, vaikeista asioista on vaikea kirjoittaa, varsinkin selkeästi ja kuvailevasti. Tästä voi nyt tulla hirveä angstinyyhkyttely, sentimentaalista paskaa.

Eilen jouduin sanomaan heit taas yhdelle läheiselle. Eikä Pariisi ole minulle enää sama. Tämä neiti oli ensimmäinen ystävä kenet täällä sain, yhdessä koimme, näimme ja opimme, rakastuimme kaupunkiin ja teimme tänne kodin. Alixe raahasi minua kaikkiin turistipaikkoihin ja pakotti muutenkin poistumaan kotoani aktiivisemmin, muistutti millaista on spontaani hauskanpito tai asioista täysillä nauttiminen: opetti taas elämään vähän enemmän.

Yleensä ihmisiin kyllästyy, kun heitä näkee liikaa. Alixen kanssa näimme lähes joka päivä, ja silti joka kerta se oli yhtä ilahduttavaa. Kun keräsin kuvia tältä kuudelta kuukaudelta, huomasin että jokaisessa yhteiskuvassamme näytän aidosti onnelliselta. Nyt minun jenkki on reissussa ja ikävä on jo, vaikka on mennyt vasta vuorokausi. Olo on vähän sama, kuin jos on liikkeellä ilman puhelinta: koko ajan tiedostaa että jotain puuttuu. Kuukauden päästä meillä on taas yksi yhteinen viikko, sitä ennen  pitää vain muistella kaikkea huikeaa mitä yhdessä koettiin, ja koettaa keskittyä kaikkeen, mitä täällä ympärillä nyt on.

Come back my babyelephant, I miss u!


torstai 7. maaliskuuta 2013

Katakombit - the Catacombs -les Catacombes

Yksi ystäväni raahaa minua aina kaikkiin nähtävykksiin ja kulttuurijuttuihin, mikä on ihan tosi hyvä juttu siis, koska muuten ne jäisivät minulta aivan satavarmasti kokematta ja näkemättä (nimim. ei, en vieläkään ole nähnyt sitä Mona Lisaa tai käynyt Eiffeltornissa).

Eräs tiistai vuorossa olivat Katakombit. (Mitkä?? Jos et tiedä niin tsekkaa vaikka wikipediasta) Olimme käyneet aamulla kahdeksalta (!!!hyihyihyi) lenkillä, jonka jälkeen suuntasimme Bastilleen vihannestorille. Boulangeriesta kävimme ostamassa mukaan patongin -joka muuten oli, uskokaa täi älkää, ensimmäinen patonki jonka täällä ostin- ja kakkosaamiaisen jälkeen metroilimme Katakombien sisäänkäynnille.

Vaikka olimme paikalla vain vähän aukeamisajan jälkeen, oli jono jo pitkä. Takanamme englantilaisnainen luki jostain, että normaalisti sisäänpääsyä saakin jonottaa ainakin tunnin. Tässä vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan, mutta ystäväni lahjoi minua jäämään kanssaan jonoon lupaamalla tarjota kahvit kierroksen jälkeen.

Noin 45min jonottamisen jälkeen pääsimme vihdoin laskeutumaan maanalaisiin käytäviin. Alkuun on historiaa ja paljon käytäviä, mutta koska molemmilla oli rakko tuossa vaiheessa jo aika täynnä, niin suht rivakkaan tuli  käytäviä  tarvottua. Ne luuthan olivat ne, mitä halusimme nähdä!




Tietää olevansa ranskassa kun tupakointi pitää erikseen kaikkiallakieltää.







Suht karmivaa oli alkuun katsella ihmisen luita pinoissa. Oli hurjaa ajatella, että noin 5 miljoonan ihmisen jäännökset olivat siinä. Mutta yllättävän nopeasti käytäviin tottui, pian ei enää ahdistanut kuolleet eikä maan alla oleminenkaan (mistä nyt on hassua ahdistua muutenkaan: maanalaisellahan sitä kulkee joka päivä!)

Magea kokemus oli kuitenkin, sain taas olla kiitollinen että ystäväni pakotti minut tuonnekin!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Ehkä paras Pariisimaanantai

Maanantait eioo läheskään aina kamalia. Joskus, mutta ei aina. Ja lomamaanantait ne vasta vähemmän kamalia ovatkin! Mun maanantaihin kuului ihanan leppoisa ja aurinkoinen (bileillan jälkeinen) aamu, aurinkoa, kavereita, piknikkiä, puistoja, lisää aurinkoa ja ensimmäiset terassikahvit. Ihanaa kun paistaa tuo keltainen mollukka  ja on lämpöä, kaikki näyttää niin erilaisemmalle, paremmalle. Sunnuntai-illan yhdet taas muuttuivat muutamiksi ja muutamat aamuun asti bailaamiseksi, mikäs sen ihanampaa. Yhtään ei hymyä hyydyttänyt edes että koko päivä tuli vietettyä eilispäivän kotivaatteissa. Koko päivä oli vain yhtä suurta onnellisuutta, sellaista tukahduttavan voimakasta joka syntyy kiitollisuudesta sitä kohtaan mitä on saanut, ja vilpittömästä ihanien ihmisten aikaansaamasta ilosta.







Maanantaina taas rakastin elämääni, rakastin ystäviäni, ja erityisesti rakastin Pariisia <3 Kerrankin kaikki oli tosi jees. Eikä tiistaikaan kyllä huono ollut: taas paljon kavereita, aurinkoa, puistoja, ensimmäiset kevätjätskit, iltapäivän viinipiknik Eiffelpuistossa ja siitä seurannut poliisien nuhtelu, ystävien kanssa kokkailua ja tapahtumarikas bailuilta.




Converset ja nahkatakki: tietää että on kevät. Vähän liikaa viiniä ja kiireetöntä oleilua ystävien kanssa: tietää että on loma.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Blogirakkautta!

Sain Ainolta rakkautta blogisydämen muodossa:






Jee miten ihanaa, eihän tästä voi tulla kuin tosi hyvälle tuulelle! Kiitos sinne Au Pair Spiritin suuntaan ihan hurjastipaljon!

Säännöissä sanotaan, että nyt minun kuuluisi jakaa rakkautta viidelle suhteellisen uudelle (tai ainakin alle 200 lukijaa omaavalle) bloggarille. Tämä ei ollutkaan ihan easybeasy, koska periaatteessa inhoan blogeja (joo tiedän), eikä lukulistallani ole niitä kovinkaan montaa. Kaipaan että blogissa on jokin juttu, en jaksa lukea blogeja joita päivitetään vain päivittämisen takia. Ja varma tapa saada karkotettua minut lukulistalta on puhua urheilusta tai ruoasta. Olen siis bloginirso!

Kuitenkin on joitakin blogeja joista (tai joiden takapiruista!) tykkään kauheasti, ja heille nyt heitän sydämen:
  • Annille, Clicks (jooo on ruoka ja vähän reenijuttuakin, mutta Anni on muuten niin ihana  ja höpö että täällä ne eivät edes ärsytä!)
  • Jadelle, Mustikkamuru (ei enää omalla lukulistallani, juuri aiemmin mainittujen syiden vuoksi, mutta pitkään jaksoin Jaden elämää seurata!)
  • Pufille, Pufbehaviour (Ihana tukka, ja iiiihana kirjoittaja joka niin tosi-ihanasti aina jaksaa vastata kaikkiin ärsyttäviinkin kommentteihin ja kysymyksiin. Ei uusi bloggari, mut whocares)
  • Kreetalle, Aquí y ahora (hirmu söpösti kirjoitettu au pair -blogi)
  • Iinalle, My Life In London (toinen au pair-blogi, joka saa aina vaan hymyn huulille)

Olkaa hyvä, rakastetaan kaikki toisiamme muutenkin kuin täällä blogisfääreissä.