lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kerrankin onnistunut heräteostos

Yleensä harkitsematta tehdyt ostokset eivät ole niitä onnistuneimpia. Mutta joskus saattaa näistä hetken mielijohteesta ostetuista esineistä tullakin ihan niitä käytetyimpiä.

Itse pyrin harkitsemaan jokaista ostostani -edes hetken. Vähän aikaa sitten ostin kuitenkin jotain ihan täysin miettimättä. Olin Sokoksella, ja jo kassalla, kun huomasin siinä vieressä Vitalis -purkkeja, Paola Suhosen kukkakuosein puettuina. Ostopäätös tapahtui sekunnin murto-osassa, ja nappasin yhden purkin mukaani.

Nämä Ivana Helsinki for ViTALis purkit ilmestyivät kauppoihin vissiin viime kesänä, ja purkin väri vaihtuu sitten aina vuodenajan mukaan. Mulla on siis tuo valkoinen, talvipurkki.


 En ole ikinä ennen omistanut vitalista, yläasteella ystävälläni kyllä oli sellainen perinteisen kelta-punainen pukki aina mukana, ja sitä tuli lainailtua. Mutta nyt, omistaessani ihan oman, olen todennut rasvan aivan loistotuotteeksi! Käytän sitä -perinteisesti- huulirasvana, mutta myös kynsinauhoille sekä kasvojen kuiville kohdille, ja poikaystävän kuiviin kyynärpäihin.
Ja tuoksu -ah!- minusta se vaan tuoksuu niiiiin hyvälle!

Sen lisäksi, että tämä heräteostos osoittautui kerrankin oikeasti hyödylliseksi, niin myös tuo purkin ulkoasu ilahduttaa mua kovin. Joka kerta, kun näen sen jossain laukun pohjalla tai pöydällä, niin rupeaa hymyilyttämään. En tiedä oikein miksi, ehkä koko tuote vaan on niin kiva :) Voi olla että osaksi kyse on mielikuvasta joka minulla Vitaliksesta on: koen sisäistä lämpöä ja jopa jonkinlaista ylpeyttä kuuluessani tämän, vuosia suomalaisten elämään kuuluneen tuotteen, omistajaporukkaan. Ikäänkuin mukanani kulkisi pala historiaa ja perinnettä, joka hiljaisesti yhdistää minut sekä aiempiin sukupolviin, että niihin moniin muihin naisiin jotka kantavat samanlaista peltipukkia omassa laukussaan.
Hih, hassuista asioista se ihminen ilonsa välillä repii!


Kuva vitalis.fi/

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Vuosipäivälahja

Kuten aiemmin kerroin, sain lahjaksi H&M:n lahjakortin. Olin innoissani siitä, että pääsisin hyvällä omallatunnolla shoppailemaan. Noh, eihän se ihan niin yksinkertaisesi mennyt.

Olin jo aiemmin käynyt kuikuilemassa ja harkitsemassa tarkasi ne tuotteet joihin haluan summan käyttää, mutta eivät ne tuntuneetkaan yhtään hyviltä ratkaisuilta sitten paikan päällä. Olin jostain kumman syystä halunnut vaatteita joiden kuvittelin olevan jotenkin "must" ensi kesänä, jotain peruskuteita jotka näyttäisivät hyvältä mihin tahansa yhdistettynä. Mutta sovituskopissa heräsin taas todellisuuteen: ensinnäkin, tällaisia ihmevaatteita ei ole niin helppo löytää kuin kuvittelisi. Toiseksi, ei ole koskaan  hyvä idea yrittää tykätä jostain vatteesta jos se ei ole ihan täysin oman tyylinen. Ei niitä "kyllä mä opin tästä tykkäämään" kuteita tule pidettyä. Vielä kolmanneksi sain karun muistutuksen siitä, että jos ei ole pitkä ja hoikka, niin monetkaan rytkyt eivät näytä läheskään niin hyväktä kun niiden toivoisi näyttävän.

Kun on lupa ostaa vain tietyllä summalla, tulee oltua lähes ylikriittinen. Sovitin monia neulepaitoja, jotka oliat juuri sellaisia joita tykkään käyttää paljon, mutta aina niista tuntui puuttuvan "se jokin"; ne ihastuttivat mutta eivät saaneet rakastumaan. Jos en olisi lakossa, olisin varmasti ostanut ne kaikki, mutta nyt ne eivät olleet tarpeeksi erikoisia jotta käyttäisin tämän spesiaalimahdollisuuden niihin.

Loppujen lopuksi kävelin kaupasta mukanani ainoastaan kauan himoitsemani hopeamaalattu neulepaita. Sekään ei tuonut niin suurta nautintoa kuin olisin kuvitellut. Jännä, että kun jotain asiaa haluaa todella kauan, niin mielikuva sen tuomasta nautinnosta on suurempi kuin sitten se todelline  ilo. Kuin herkkulakon päättyessä: suklaa ei sitten olekaan niin taivaallista kuin oli koko lakon ajan muistellut. Tunnistatteko ilmiön?

Voi olla, että käytän loppusumman alusvaatteisiin (minne kaikki sukat aina katoaa??) tai uusiin treenikuteisiin.  Koska -kaikesta huolimatta- tuo ostostelu tuntui tässä yhteydessä kuitenkin hieman itsensäpettämiseltä, enkä voinut oikein hyvällä omallatunnolla siitä nautiskella.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Porsaanreikä!

Meillä oli S:n kanssa kaksivuotispäivä tuossa taannoin. Luonnollisesti halusimme hemmotella toisiamme pienillä lahjoilla. Omani annoin innoissani jo kuukausia sitten, sopivan löydyttyä, mutta S malttoi odottaa lähes merkkipäivään asti. Ja nyt on pakko olla hieman ylpeä itsestäni, kun olen onnistunut poikaystävästäni kouluttamaan niin fiksun ja kieron! Tai sitten, on  myös hyvin mahdollista että S vaan kyllästyi katselemaan mun jatkuvaa valitusta ja parkua ja päätti että nyt edes hetkeksi riittää, sillä sain lahjaksi lahjakortin H&M:lle!

Aluksi olin melkein jopa vihainen, koska enhän saa sitä käyttää nyt pitkään aikaan. Mutta, mies oli tämän järkeillyt sueraavanlaisesti: sääntöjen mukaan minulle saa ostaa vaatteita, ja näin S ne ostaa, minä vain itse valitsen. Tähän muotoon laitettuna asia kuulostaa hyvinkin järkevälle, mutta kun oikein miettii, niin onhan se vähän huijaamista. Tosin, jos olisin kieltäytynyt, olisin luultavasti saanut samalla summalla vaatteita, ne eivät vaan olisi ehkä olleet ihan yhtä mieluisia.

Jokatapauksessa, aion siis lahjakorttini käyttää, ja hyvällä omallatunnolla. Alunperin loin kyseisen säännön nimittäin lähinnä äitiä varten, en siksi että sen avulla voisin kiertää päätöstäni. Jos oikeasti haluaisin huijata, niin voisin ostaa jollekkin kaverilleni asioita summalla X, ja samalla rahalla he ostaisivat minulle vaatteita.

Mutta en tee tätä ulkoisen paineen, tai kenenkään muun, takia, vaan koska itse haluan kyseenalaistaa ja muuttaa kulutuskäyttäytymistäni. Siksi en koe tarvetta huijata.
Mutta lahjoja otan kyllä mielelläni jatkossakin vastaan!;)