torstai 28. helmikuuta 2013

Maailman paras työpäivä in DISNEYLAND

Eräs sunnuntai suuntasimme koko poppoo -eli siis minä ja hostperhe- EuroDisneyhin, eli Pariisin Disneylandiin! Reissua oli odotettu kuin kuuta nousevaa (hölmö sanonta btw, mistä se tulee??), eikä tainnut tämä isoin pikkuprinsessa olla ihan vähiten innoissaan.

Lähes kaikki muut olivat jo kokeneita kävijöitä, mutta minulle tämä oli ihkaensimmäinen kerta. Luulin, että sinne nyt vähän mennään hengaamaan ja kattelemaan, mutta HAH, koko automatkan minulle selostittiin toimintamalleja ja taktiikoita. Oli fastpassia, jonoleikkejä, laitejärjestys ja aikatauluja. Olisi siinä mennyt hämilleen skarpimpikin heppu, ja skarppi ei todellakaan ole se sana jolla olisin itseäni klo 8.00 sunnuntaiaamuna kuvannut.

Jotta kaikkien lasten päivän ilo saataisiin maksimoitua, jakauduttiin niin, että yksi aikuinen per lapsi. Niin jokainen pari sai mennä yhdessä mielensä mukaan, ja jokainen lapsukainen sai olla juuri omanikäistensa laitteissa ja toiminnoissa.

Nyt päivää huippulaatuisina iLuuri kuvina:

Sumu ja hämärä klo 9.00am


Jonossa oli KYLMÄ.

Tämä ilme oli suht koko päivän

Mun tuleva viinilasisarja.
Korviaaaa on siinä monenlaista... Jos ois ollut rahaa, olisin ostanut ainakin kymmenet erilaiset minnikorvat.
The one and only Ruususen linna

Ei kannata liian kauan uinua, mä aattelin nimittäin muuttaa tonne.
Mikä Mikä  Maassa seikkailulla!


Tämän verran saattoi hahmoista nähdä.
Illan paraati on jotain, mitä ei missään nimessä halua missata.

Puisto (tai itseasiassa niitä on 2) on hurrrrjan suuri, ja nähtävää ja ihmeteltävää riittää kyllä kaikenikäisille, useammaksikin päiväksi. Tuntuu etten itse kerennyt päivässä nähdä mitään, vaikka porukkaakin oli "vain" n 30 000 sinä päivänä (sesonkina kuulemma päälle 70 000/päivä). Ja perusranskalainen meininki oli näköjään yltänyt tännekin: monet hurjemmista laitteista olivat kiinni/huollossa/rikki.... Ehkä ihan hyvä niin!

Kylmyydestä ja pikaruoasta huolimatta  päivä oli aivan ihana, heittämällä yksi parhaimmista. Olisi ollut ihanaa vielä olla niin pieni että olisi saanut pukeutuakin prinsessaksi (aikuisilta moinen hupi on ymmärrettävästi kielletty), mutta olin leikisti röyhelömekossa koko päivän. Satufiiliksestä ei olisi halunnut päästää irti, olisin voinut siltä istumalta jäädä mestaan töihin, ihan vain jotta olisin saanut nautiskella taiasta pidempään. Nyt vain säästökuurille, jotta pääsen keväällä uudestaan vielä käymään! Enskerralla mäkin olen ihan pro, ja tiedän jo, miten pitää sumplailla ja taktikoida;)



Maaren The Mouse kiittää ja kuittaa!

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Instaihastus

Sosiaalisen painostuksen alaisena minäkin olen alkanut käyttää Instagramia! Ja niinkuin muka fbriippuvuus ja pakonomainen bloggerin tarkistaminen eivät riittäisi, alan olla aika suht koukussa myös instaan. Kesällä tuli vähän aikaa kyseistä sovellusta käytettyä, mutta sitten täällä oli niin pitkään ilman puhelimen nettiä, niin koko homma vähän jäi. Nyt kuitenkin moni ystäväni on painostanut minua aktiivisempaan instaamiseen, ja yritän parhaani!

Olen ollut koko pariisiajan tosi huono kuvaamaan ympäristöäni tai mitään turistijuttuja - tai varsinkaan postaamaan niitä tänne blogiin!- vaikka aina yritänkin, että kuvieni taustalla olisi jotain kivaa ja ranskalaisen näköistä. Yritän kuitenkin Instaan nyt päivittää enemmän sellaisiakin kuvia. Jos hotsittaa seurata niin sieltä löydyn nimellä maarenh.




Aika paljonhan sinne tulee läntättyä niita iänikuisia pärstäkuvia, mutta koetan muistaa kohdistaa kameran joskus muuallekin kuin itseeni! Jokatapauksessa, enemmän mun instassa on Pariisista yksityiskohtia kuin esimerkiksi vaikkapa täällä näin. Ihan vaan vinkkinä, et jos jotain kiinnostaa :)

Kivaa loppuviikkoa jokikiselle, keskiviikossa jo mennään, jeij!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Kalanmätikynnet

Syksyllä oli uusi juttu pienet helmet, joita kiinnitettiin lakalla kynsiin, myös kalanmätilakaksi kutsuttu. Itsekin ostin ennen joulua putilon noita, mutta en ole jaksanut kynsiä laitella, niin on jäänyt koklaamatta. Nyt kuitenkin vihdoin testattiin kaverin kynsiin! Ja yllättävän kivat nämä minusta ovat.





Helmien saaminen tasaisesti vain oli hieman haastavaa -ainakin näin aloittelijoille. Ja sekin opittiin, että jos ei laita lakkaa koko komeuden päälle, niin jää ilo aika lyhytaikaiseksi. Mutta harjoitus tekee mestarin, millonkohan sitä itse saisi aikaiseksi taas tehdä näille kynsilleni jotain? Lähinnä olen antanut vain kasvaa -ja lohjeta!- omia aikojaan, en ole jaksanut viimeaikoina edes lakkailla tai viilailla. Byhyyyy, ikävä mun geelejä!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Life was given for us to enjoy it

Ranskassa siemaillaan paljon viiniä. Pulloja saa ostettua ruokakaupoistakin, ja halvimmillaan sellainen maksaa (ihan väristä riippumatta) abouts 1,40. Karua, kun mennä kauppaan ostamaan kokista, ja viinin litrahinta on halvempi.... Joskus iskee nuukuus.

Olen täällä oloni aikana juonut varmasti enemmän vinkkua kun koko elämäni aikana aiemmin. Täällä viiniä nautiskellaan ruoan kanssa (myös lounaalla!), baarikahviloissa tai kavereiden kanssa puistossa. Eli milloin vaan! Hassua kun lapset kertoivat, että koulussa opettajatkin juovat viiniä ruokajuomana. Suomessa pelkästä ajatuksesta saisi jo potkut ja varmaan elinikäisen opetuskiellon.

Täällä ei harrasteta kierrekorkkeja, vaan aina on korkkikorkit. Korkinavaajan käyttötaidot ovatkin nyt ihan eri tasolla kuin suomesta lähtiessä! Mutta siltikään aina ei onnistu. Esimerkiksi, yksi päivä ilta meillä oli pullo, jonka korkki ei halunnut tulla ulos, ei sitten millään! Noooooh aina on vaihtoehto puskea se sinne sisään!



VOILA!

Ihanaa perjantaita kaikille!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Vaatekatastrofi

Minulla eiole vaatekaappia, vaan kaikki miljoonat rytkyt ovat olleet laatikoissa tai roikkuneet sellaisella tangolla. Mennyt aikamuoto siksi, että tankoahan ei enää ole. Jo kauan se on näyttänyt epäilyttävästi taipuvan vaatteiden painosta, ja nyt pari viikkoa sitten (kauhea myöntää tuo: samalla tulee selville oma saamattomuuteni, sekä kirjoittamisen että kriisin hoitamisen suhteen!) systeemistä katkesi jalka. Ilmeisesti viimeisin lisäämäni mekko oli se risu, joka katkaisi kamelin selän.






Voin kertoa, että (ihan tälleen suomeksi sanottuna) kyllä vitutti. Siinä ne sitten makasivat, kaikki mekkoni, neulepaitani, kauluspaitani ja bleiserini yhdessä kasassa. Viimeisessä kuvassa on "siivottu" onnettomuuspaikka, kun jäljellä ovat enää rauniot, kengät sekä laukut, ja vaatteet on jo tungettu (kasattu) jonnekin muualle.

Onneksi olin ollut kaukaa viisas: olin nähnyt tämän tulevan. Tästä syystä en ollut koonnut uutta tankoa, joka kyllä siis oli ollut olemassa jo kauan. Halusin antaa ensin entisen elää elämänsä loppuun asti. R.I.P. Uutta en aio nimittäin hajottaa, enkjä edes koetella sen sietokykyä. Tosin, ensin se pitäisi saada koottua.... Miksi, oi miksi pitää ihmisen olla näin hitsin saamaton??

tiistai 19. helmikuuta 2013

Bitch iäm a unicorn

Tulevaisuus stressaa. Ajattelin, että ranskavuosi maagisesti paljastaisi miksi haluan isona tulla, tai ainakin sen, mihin suuntaan tätä elämää haluaisi kehittää. Aika kuitenkin juoksee hurjaa vauhtia, ja tällä hetkellä ainoa selvä asia on, että ei kouluun takaisin. Tai ei ainakaan samaan kouluun mistä lähdin. Varmaankaan. Ehkä.

[Etsin myös kesätöitä. Kuka ottaa minut heinäkuun puolesta välistä ja ilman mahdollisuutta haastatteluun? Tarjouksia ja ehdotuksia otetaan vastaan, kiitoksia kaikille etukäteen!:) En ole turhan kranttu, ja sen mitä en osaa, opetellaan]

Tällä hetkellä tulevaisuuden haaveammattini on yksisarvinen. Työtilanne saattaa olla toistaiseksi heikohko, mutta eikös kovalla työllä ole mahdollista saavuttaa ihan mitä tahansa? Tähän uskoon meitä ainakin kasvatetaan, ehkä tiedostaen ettei kukaan koskaan ole kuitenkaan valmis tekemään niin kovasti töitä. Ja jos onkin, niin ainahan voi väittää että pitäisi tehdä vielä kovemmin.



Muutoksen matka on kuitenkin alkanut. Reach for your dreams ja sitä rataa. Vaihe yksi: unicorn-uskottava väritys, done.




maanantai 18. helmikuuta 2013

Mitä on suomesta ikävä?

Kaikki ulkomailla asuneet tietävät sen ikävän, mikä joitain suomalaisia asioita -ruokia, tapoja, tavaroita- kohtaan muodostuu. Itse osasin odottaa ruisleivän, lakujen ja salmiakin kaipuuta, mutta esimerkiksi suklaaikävä yllätti. Ranskasta kun saa vain pahaa suklaata, ja yhtäkkiä Fazer nousi ihan arvoon arvaamattomaan.





Edellämainittujen lisäksi suomivieraat saavat pakata tuliaisiksi myös American -dipmixiä (onko dippailu joku pohjoismaalainen juttu??) sekä purkkaa. Täällä kun purkat ovat luokkaa hubbabubba: makeita ja sisältävät järkyttävä määrä sokeria, ksylitolista ei tietoakaan!


Onnellisena dippiä!

Kaipauksen kohteiksi ovat joutuneet myös marjat (joo kai niitä puolukoita täältäkin saisi, mutta eri asia että mistä ja millä hinnalla), hirvenliha ja tiskiharjat. Jouluna oli ikävä glögiä.

Kun ihan kauhea kaupaus iskee, niin onneksi on Ikea. Sieltä löytyi mm. tiskiharja ja Daim -suklaata, puhumattakaan niistä kuuluisista lihapullista! Jos ikea olisi lähempänä, kävisin siellä varmaan joka sunnuntai, mutta parin tunnin matka karsii käynnit vain ihan pakollisiin.

Mitä teillä muilla ulkosuomalaisilla on kotimaasta ikävä? Tai mitä luulette Suomessa majailevat: mitä tulisitte kaipaamaan jos asuisitte muualla?

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Viikon kuva


Selailin kuvia jo löytyi tämmöinen. Aivan kamala. Anteeksi mitä tässä tapahtuu?? Ja kukahan tämän on ottanut kun on näin hienosti rajattu? Hiusten väristä voi päätellä, että  tapahtuma-aika on n. puolitoista viikkoa sitten, mutta mitään muuta muistikuvaa tästä ei kyllä ole.

Tämä vois olla mun ensimmäinen rehellinen päivän asu, postaus! Hahaaaa olkaa hyvä! Ilmeet ja poset kohdillaan.
Hirmu hauskaa sunnuntaita kaikille, elkee ottako itteenne turhan vakavasti!

Ps. Tällä hetkellä meitsi viilettää pinkki tukka putkella Eurodisneyssä, Ruususten ja Minnien ja lasten joukossa.  Wuhuuuuu....!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kuopiomuru kylässä

Minulla oli onni saada tänne yksi läheisimmistä ystävistäni hetkeksi vierailulle. Jännää, kun joku "vanhasta elämästä" tulee tänne ja kaikki jotenkin yhdistyy; entiset tavat ja ihmiset tähän uuteen elämään ja minään. Mutta ihan parasta on, kun saan jakaa myös Pariisielämäni jonkun tärkeän kanssa. Vink vink kaikki kaverit: oikein mielelläni otan vieraita vastaan!

Meillä oli huikean mukavaa (ainakin minulla, toivottavasti vieraallakin!), vaikka unohdimmekin vähän leikkiä turistia. Kävimme tietty kaikki "pakolliset", mutta that's it. Sen sijaan elimme minun normaalia elämää: kävimme shoppailemassa, istuimme kahviloissa, bailasimme ja vietimme aikaa kavereideni kanssa. Tässä pari hyvin kuvaavaa otosta meidän yhteisestä  Pariisiajastamme:







(Näytin kuulemma gossip girlin Jenny Humphreylta)



(Aamulla menossa metrolla kotiin bileillan jälkeen. Ei koske jalkoihin ei)

Hirveä ikävä tulee kun näiti kuvia katsoo. Kerkesin jo tottua siihen, että joku oli odottamassa kun tulin kotiin. Kuten myös siihen, että joku siivosi. Petaamaton sänky näyttää tämän neidin vierailun jälkeen ihan epänormaalilta! Aivan superihana kun olit, tule pian uudestaan <3

torstai 14. helmikuuta 2013

Suhuässämenokkaat

Tähän ystävänpäivään on hyvä kertoa punaisista asioista.

Mun bikerbootsimaiharit tekee kuolemaa. Koska taivaalta tulee edelleen ajoittain loskapaskaa (ja erittäin usein vettä), niin uusille kengille oli tarvetta. [Miksi kaikki ostokset pitää aina järkiperustella, vaikka kaikki tietää että ne olisivat kotiutuneet luokseni vaikka tarvetta ei olisikaan ollut??]





Kauppa tais olla Bata, ja hintaa monoille tuli 15,99. Tai oikeesti 16e, koska niillä ei ollut antaa mulle sitä senttiä takaisin. Pellekengät, mutta superihanat!


Mekkokin on uusi,  femmalla H&M:ltä.

Minä aion viettää ystävänpäivää suomalaiseen tapaan, eli ystävien kanssa. Ehkä pienet ystävänpäivädrinkit ja bailabaila. Superihanaa valentinesdaytä ja torstaita kaikille, ollaan toisillemme kavereita  ja hukuttaudutaan tänään kaikkeen äklömakeaan vaaleanpunaisuuteen ja lässyilyyn. Paljon rakkautta!!!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

PINKKIPÄÄ

Pitkään uhkailin vetäväni hiukseni vaaleanpunaiseksi, ja tässäpä sitä nyt sitten vihdoin ollaan!




Aiemmat vaiheet projektissa "punaisesta pinkkiin" voi lukea tästä ja tästä. Nyt oli sitten vuorossa kolmas värinpoisto (tavoitteena valkoinen kuontalo!) ja siihen päälle vaaleanpunainen suoraväri.

Eeeei se värinpoisto taas mennyt ihan just niinkuin ois suonu, keltaiselta tukka näytti senkin jälkeen. Vaikka kyllä se vaalenikin. En malttanut odottaa, vaan sekoittelin hoitoaineesta, kookosöljystä ja Crazy Colorin väreistä kivasti violetihtavan mössön, minkä sitten heitin siihen hamppuun joksikin tunniksi ehkäabout.




Muutamaan kertaan hiukset viimevuonna ColorMaskeilla laikuttaneena osasin levittää värin nyt tosin hyvin ja tasaisesti. Jeahright, ensimmäisellä kerralla jäi ihan kauheita vaaleita alueita päähän. Toinenkaan käsittely ei antanut ihan tasaista tulosta (krhm, myös seos saattoi olla hieman eri sävyistä kuin ensimmäinen), mutta sellaisen että kehtaa päänsä ulos laittaa. Ensi pesun yhteydessä aion kyllä vielä kerran heittää pinkit mössöt tähän päähän, jospa kolmas kerta nyt tässäkin toden sanoisi.




Ja hiusten kunto tämän rumban jälkeen? Ihan kohtalainen, yllättävän hyvä itseasiassa. Tosin, viimeisen värinpoiston jälkeen päälaelta löytyi kyllä osioita joissa tukka oli katkennut siitä kymmenen sentin jälkeen.
Huuups. Mutta minusta tämä on aika pieni  hinta hattaratukastani. Jota muuten rakastan.



Mitäs mieltä te olette, onko tämä pinkki nyt pop?

maanantai 11. helmikuuta 2013

Smiley!

Minulla on uusi koru! Tai uusi ja uusi: sama lävistys oli (hyvin lyhyen aikaa tosin) jo joskus teinimpänä, ja on tämä uusvanha reikäkin jo kolmisen viikkoa wanha. Asian julkistaminen Suomiporukoille vaati kuitenkin hieman henkistä valmistautumista (ei, en ole vielä kovin aikuinen ihminen, äitin mielipiteellä on edelleen ihan hurjasti painoarvoa), mutta nyt on sekin done ja uskallan hehkuttaa tätä täälläkin! Voi taas hymyillä kuvissa ilman pelkoa, että kotipuolessa joku saa sydärin.



Smiley on siis rengas ylähuulen alla olevassa jänteessä (onkse jänne??). Nimi tulee siitä, että koru näkyy oikeastaan vain kun hymyilee. Viime aikoina minua onkin kehotettu hymyilemään enemmän kuin koskaan ennen! Erityisesti yössä koru on herättäny huomiota, moni kuulemma ensimmäistä kertaa näkee kyseistä lävistystä. Eihän tuo mikään hirveän huomiotaherättävä olekaan, ja just siks minusta aikasen tosi-ihana.


Sarjassamme: "kuvia joita isi ja äiti ylpeinä näyttävät tyttärestään"

Nyt on sitten noita lisäreikiä naamassa jo kolme, jospa ne nyt riittäis. Ainakin vähäksi aikaa ;)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Karhunpoika sairastaa

Täällä tapahtuu kamalasti kaikkea, suihketta ja sähinää riittää. Vaateongelma, suomivieras(!!!<3), shoppailua ja ihania iltoja. Mutta kertoilen enemmän sitten kun vähän rauhoittuu ja on aikaa istahtaa kunnolla alas. Halusin tässä vaan äkkiä vähän hehkuttaa miten ihana minun hostfamily on!

Täällä ollaan nyt kipeänä. Ääni lähti lomailemaan ja pää on täynnä räkää. Perjantai-iltana oli töitä merkitty 8 asti, mutta kun äiti tuli töistä vaille kuusi ja huomasi kuntoni, päästi hän minut aiemmin kotia lepäämään. Mukaan annettiin hunajaa (kipeään kurkkuun), ruokaa ja pariakin erilaista lääkettä. Myös lauantain babysitting meni uudelleenharkintaan, vaikka vakuuttelin että kyllä olo on ihan ok olla duunissa.

Ei ehkä iso juttu, mutta minua tällainen huolenpito liikutti. Olen tottunut siihen, että vähän kipeänäkin mennään ja puuhataan, ja lisäksi omaan suomalaisen "en käy lääkärissä enkä syö lääkkeitä ennen kun on henki kyseessä, jos silloinkaan" -asenteen. Olen myös kuullut että  jotkut au pairit ovat joutuneet työskentelemään vaikka ovatkin olleet hyvin sairaita. Minusta sen sijaan tuntui, ettei kukaan koskaan ennen ollut välittänyt yhtä paljon siitä että olen kipeä. Lähdin siis perjantaina duunista kassi täynnä oloa (toivottavasti) helpottavia tuotteita, ajatukset täynnä hämmennystä sekä sydän täynnä iloa ja kiintymystä.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Tuttuja

Jo Jyväskyläaikoinani jaksoi joka ikinen kerta yllättää se tuttujen määrä, joka 18 vuotta kotikaupunkinani toimineessa Kuopiossa minua aina kohtasi. Oli hassua kun yhtäkkiä joka kauppareissulla tuli vastaan ainakin yksi ihminen kenet tunsi, baarissa sai kokoajan olla vaihtamassa kuulumisia ja kaikki uudet ihmiset keihin tutustui olivat jonkun serkkuja/exiä/ala-astekavereita/veljiä/kämppiksiä/riparituttuja tai vähintäänkin kaverin kavereita. Jyväskylässä alkoi hieman tuntea loppuvuodesta ja porukkaa, mutta kuitenkin sai aika rauhassa ympäriinsä hiihdellä: ei voinut verratakaan Kuopion meininkiin.

Joululomalle lähtiessä kuvittelin, ettei minulla täällä juurikaan tuttuja. Ne muutamat kaverit, mutta that's it. Palatessani kahden viikon lomaltani kuitenkin huomasin olleeni hyvinkin väärässä. Kuntosalilla ohjaajat iskivät silmää, osoittaen huomanneensa että olen taas siellä, muut vakkarijumppailijat yhtäkkiä moikkailivatkin ja kyselivät kuulumisia, ja vastaanoton ihminenkin ihmetteli missä olin oikein ollut kun ei ollut näkynyt. Vakkaribaarin tarjoilijatyttö tuli leveästi hymyillen antamaan bisousbisous (ranskalainen tapa tervehtiä poskisuudelmin) ja kertoi myös huomanneensa poissaoloni. Tunsi tulleensa kotiin, kun tuntemattomat ihmiset olivat ikävöineet ja ilahtuivat siitä, että olin taas takaisin.

Myös yössä pyöriessä on huomannut, kuinka paljon tuttuja oikeastaan onkaan kerennyt tulla. Vein pari suomikaveria erääseen irkkupubiin (jossa myös tulee silloin tällöin käväistyä), ja he ihmettelivät kun jäin juttelemaan joka kolmannen ihmisen kanssa siellä.

Eräänä päivänä kuitenkin tapahtui jotain, joka lämmitti mieltä enemmän kuin mikään aiemmista kohtaamisista: tapasin kadulla ihmisen, jonka tiesin tuntevani, mutten tiennyt mistä. Moikkasimme, ja kaksi päivää sain pohtia, ennen kun osasin yhdistää kasvot johonkin tilanteeseen.

Pikkujuttu, mutta ihan parasta, että jos vieressäni olisi ollut joku, joka olisi kysynyt kuka oli tuo henkilö ketä moikkasin, olisin voinut vastata että "En muista, kunhan vaan joku tuttu."

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Housulupa

Toissapäivänä kumottiin vuodesta 1800 asti voimassa ollut asetus, jonka mukaan Pariisin naiset olisivat saaneet "pukeutua mieheksi", eli käyttää housuja, vain erikoisluvan kanssa. Ehkäpä tämän takia naiset täällä käyttävätkin niin paljon mekkoja, itse olen ainakin törkeästi (tietämättäni tosin) rikkonut lakia vaikka miten usein. [Hesarin artikkeli aiheesta]


Nämä eivät ole enää laittomat!

Tulevaisuudessa voi kuitenkin tepastella ympäriinsä housuissa pelkäämättä, että tulee pidätetyksi! Jihuuu, enpä ole tästäkään osannut ennen iloita! Hurraaa tasa-arvon harppaukset!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Always be yourself. Unless you can be Batman. Then be Batman.

Ystäväni siivosi vaatekaappiaan (pitäisiköhän allekirjoittaneen ottaa kanssa mallia?), ja sain häneltä superhyperpäheenmageen Batman-paidan! Sain siitä voimaa Versailles -kierroksella, ja aion samasta ammentaa asennetta myös tulevalle viikolle.





Huippua maanantaita kaikille! BE THE SUPER HERO OF YOUR OWN LIFE! Whoaaaa!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Marie Antoinetten luona kylässä

 Olin lupautunut viettämään sunnuntain tutustuen Versaillen palatsiin. La yönä kotona oltiin pilkun jälkeen (ja Ranskassa pilkku ei läheskään aina tule siis silloin puoli neljä kuten Suomessa), ja aamulla ystäväni kanssa molemmat kirosimme kuinka hölmö koko idea oli.

Loppujen lopuksi oli kuitenkin hirmu mukava reissu, vähän jos keskittymiskyky nyt oli heikohko. Mitään kivoja faktoja tai tarinoita linnan historiasta ei ole kertoa, koska emme jaksaneet ottaa selostuksia (selostukset ja tarinat tulivat sellaisesta radiopuhelimen näköisestä jutusta. Hauskan näköistä kun ihmiset kulkivat se korvalla pää kenossa, yrittäen samalla ottaa kaikesta kuvia), mutta tässä pari napsua!


Herkullinen sunnuntairetken eväs!

Onneksi oltiin ajoissa liikkeellä eikä jouduttu jonottamaan ollenkaan!
(Huom epäilijöille: lue ilman sarkasmia. Oikeasti.)
Minullekin tämmöinen sänky, kiitos.

Melkein huikeinta olivat huoneiden katot.
Pala kuuluisaa puutarhaa, joka ei kai nyt  talvella ole ihan niin vaikuttava.

Onneksi ei tuullut. Tai ollut muutenkaan kylmä.
Lähtiessämme huomasimme kartan alueesta. Kertaisella merkitty se osa puutarhaa,
jossa kävimme. Kaipa tuossa olisi vähän ollut vielä näkemistä....