Tää postaus on tonne jäänyt roikkumaan luonnoksiin jo vaikka miten pitkäksi aikaa, niin nytpä sen sitten laitan:
Minulla ei ole kämpässäni kylpyhuonetta, vaan vessa on käytävällä (kuten täällä päin eurooppaa vanhoissa taloissa on tapana). Noh, eräs maanantai tulin salilta, heitin kamat lattialle ja kipitin vessaan. Parin askeleen päästä kuulin kauhean pamauksen, ja sitä seurasi -suomenkielinen- kirosanojen sarja (minun suustani): aukinaisen ikkunan aiheuttama läpiveto oli vetäissyt asuntoni oven kiinni.
Puhelimet ja avaimet -sekä kämppäni että hostperheen kodin- olivat sisällä, minä käytävässä. Eihän siinä auttanut muu kuin ruveta leikkimään MacGyveriä. Pinnit ja sormukset eivät kuitenkaan toimineet ihan niinkuin sarjoissa, ja ovi pysyi kiinni. Seuraavaksi pyörin ympäri taloyhtiötämme, etsien consieria. Lukon anatomia kun oli tuossa vaiheessa tullut sen verran tutuksi, että olin varma kyvyistäni saada se oikean kokoisella ristipääruuvimeisselillä auki. Herra consier oli kuitenkin jossain huitelemassa, ja minulla alkoi paniikki kasvaa.
Mietin, kuinka noloa olisi hakea lapset koulusta, ja selittää, että pääsisimme kotiin vasta kun vanhemmat tulevat töistä. Rahaakaan ei ollut, jotta olisimme voineet mennä vaikka kahvilaan tai jonnekkin. Mietin kuumeisesti kaikki kauhukuvat läpi, ja sitten jostain yhtäkkiä muistin, että siivoojatäti saattaisi edelleen olla hostperheeni luona. Ja siellä olisi vara-avain minun kämppääni! Siitäpä sitten paniikkijuoksin sinne, ja olin onnellinen että minulla oli sentään takki ja kengät!
Siivooja oli kuin ihmeen kaupalla vielä paikalla, tosin, kesti hetki että hän vastasi ovisummerriin. Tarpeeksi itsepäisen rämpytyksen jälkeen sain vaivaisella ranskallani kertoa epäluuloiselle naiselle kuka olen, ja hän päästi minut alaovesta sisään.
Huokaisin jo helpotuksesta, mutta yläovella odotti lisää avainongelmia. Kyseessä oli nimittäis ovi, jonka saa lukkoon vain avaimella, ja kun niin tekee, täytyy se myös avaimella avata. Ei siis mitään pikalukkosydeemejä sisäpuolella niinkuin suomessa.
Noh, perheen isä oli käynyt lounastamassa kotona, ja lähtiessään -ilmeisesti tottumuksesta- lukinnut oven. Avaimella. Mikä siis tarkoitti sitä, että siivoojarukka oli lukittuna asuntoon. Ja minä ulkopuolelle. Seisoimme kumpikin eri puolilla ovea, kumpikin ilman avainta.
Pääsin taas käyttämään loistavaa ranskankieltäni: sain selitettyä että asunnossa on kyllä avain -jossain. Etsimiseen tosin menikin sitten ikuisuus; puoliksi koska selitykseni olivat luokkaa "ööö no se voisi olla siellä kenkien kanssa samassa paikassa, siellä valkoisessa vasemmalla!" (sana "kaappi" ranskaksi oli vähän hakusessa, kuten "muutama" muukin sana...) Kuitenkin, loppujen lopuksi pääsin kuin pääsinkin asuntoon sisälle -ja siivooja ulos.
Siitä, missä minun kotini vara-avain edes saattaisi olla, ei sitten ollut minkäänlaista hajuakaan. Puhelin asunnossa oli, mutta enhän nyt ulkoa muista kenenkään numeroa, joten en voinut edes soittaa ja kysyä.Yhtäkkiä edessäni olikin pitkä, tyhjä iltapäivä, ilman että pystyin edes ottamaan yhteyttä ystäviini. Niinpä keitin ison kannullisen teetä, nappasin kirjahyllystä kirjan ja rojahdin sohvalle.
Jäi tuona maanantaina tekemättä monta suunniteltua asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti