Pelissä

Viime tiistaiaamuna hostmamani soitti kysyäkseen haluaisinko ylimääräisen lipun illan Ranska-Suomi jalkapallo-otteluun. Fudis ei minua kyllä kiinnosta pätkääkään, mutta tottakai hyväksyin tarjouksen. Käytän aina kaikki tilaisuudet tunkea naamaan meikkiä kolmen edestä ja pukeutua edes jotenkin over-the-top!

Töiden jälkeen, kun oli meikit ja rekvisiitat kondiksessa, metroilin Stad De Francelle. Peli oli jo alkanut, ja vähän oli nolo tunkea sinne keskelle riviä ja hyppyyttää kaikkia ihmisiä. Hupssori. Ainakin tulin huomatuksi, hah hah.
Ensimmäisen puoliajan lähinnä tekstasin ja soittelin ihmisille: muille suomineidoille että missä ovat, ja kavereille sekä perheelle "ette muuten usko missä meitsi on"-viestejä. Ihan nolottaa myöntää, ettei minulla ollut hajuakaan edes että kauanko joku jalkapallomatsi kestää. Onneksi oli veli joka puhelimitse kertoi kaikki tarvittavat faktat:)

Olisin halunnut karata väliajalla Suomikatsomoon (joka oli jossain hattuhyllyllä), mutta stadionia ei päässytkään kiertämään ympäri, joten "tyydyin" seuraamaan peliä paikaltani riviltä 15 (pystyin kuulemaan tumahdukset kun pelaajat potkivat palloa, tosi kurja paikka siis olikin!). Pelihän oli itsessään ihan p*ska, mutta minäkin pääsin lopulta tunnelmaan ja fiilikseen mukaan! Takanani istui myös hyvin hauska amerikkalaiskundi, jonka kommenteille kikattelin koko matsin ajan. Liekkö kundi tajunnut edes itse hauskuuttaneensa kaikkia lähellä istuviaan.

Jos joku ei tiennyt niin Suomi hävisi 3-0. Mutta ei ollut ainakaan minun kannustuksesta kiinni!

Olihan se kokemuksena tosi kiva nähdä joku livepeli isolla stadionilla, mutta kyllä se viimevuotinen Lady Gagan keikka samaisessa mestassa vei voiton ihan heittämällä. Parasta illassa olivatkin ehkä jälkipelit, eli se kun mentiin tytsyjen kanssa pelin jälkeen istuskelemaan ja pohtimaan, kummatko olivat kuumempia: Suomen vai Ranskan pelaajat.

Musta tukka

Tätä joku kerkesi jo kysellä ja ihmetellä, niin päivitetäänpä nyt että mitä sille tukalle kesällä oikein tapahtui ja miksi!

Eräänä aamuna siis heräsin näyttäen tältä:

Sitten tapahtui asioita...:

Ja tadaa, yhtäkkiä näyttikin koko tyttö ihan eriltä!

Muutama kuukausi tuota päivää aiemmin olin facebookissa kommentoinut etten ikinä tulisi värjäämään tukkaani mustaksi! Samaa olin itseasiassa sanonut jo useamman vuoden, mutta sitten aloin katsomaan ihanan Natalia Kills:in musiikkivideoita (katso postauksen loppu!) ja iski tumman tukan himo. Never say never!

Kampaajalleni ilmoitin haluavani mustan tukan, ja vastaukseksi saamani naurunremakka vahvisti epäilykseni siitä, ettei näin tulisi tapahtumaan. Musta olisi kuulemma liian kova väri minulle, se on hiusväreistä kaikkein allergisoivin, sitä ei saa millään sitten pois, juurikasvu olisi blondina aivan kamala... Syitä riitti. Kohtalooni alistuneena pyysin, että luottokampaajani värjäisi tukkani niin tummaksi kuin vain ikinä suostuisi. Huomautin kuitenkin lisäksi, että lämmin suklaanruskea ei todellakaan ole minulle, joten sävyn tuli olla joku kylmä, ehkä hieman tuhkainen.

Loppujen lopuksi sain kuin sainkin päähäni mustan (!!!!) kevytvärin. Kevytväri siksi, että tukkani kaikkien värinpoistojen ja viikottaisen värjäilyn jäljiltä oli niin auki, että hiusalan ammattilainen epäili tämän pysyvän päässäni jopa kestoväriä paremmin, käsittelyn ollessa myös hellempi jo valmiiksi rääkätylle kuontalolleni.

Brittanyn kuva

Lähti letistä myös pituutta, ja jäljelle jääneet haivenet kerrostettiin voimakkaasti. Halusin Brittany Flickinger-rokkitukan, ja absoluuttisesti rrrrakastin tuota leikkausta! Hiukset olivat myös aina hyvin, jopa sängystä noustessa tai tanssitunnin jälkeen.

Miksi sitten luovuin hattaratukasta? Syitä on muutamia. Ensiksikin, aloin olla jo hieman kyllästynyt. Yli kahteen vuoteen minulla ei ollut ollut mikään hiusväri yhtä pitkään kuin vaaleanpunainen. Toisekseen, pastellivärin ylläpitäminen vaati ihan h*lvetisti työtä. Hiusta sai värjätä joka ikinen viikko, eikä väri pysynyt tasaisena kuin sen päivän. Olihan se jännää herätä joka aamu erivärisellä tukalla, mutta pidemmän päälle myös hitsin rassaavaa.
Suurin syy lienee kuitenkin, että minulla alkoi tippua karvaa päästä. Hiuksia lähti tuppoina, erityisesti aina värikäsittelyn jälkeen. Koetin fiksata ruokavaliota ja aloin syömään vitamiinilisiä, mutta ei auttanut: pääni vain ei kestänyt jokaviikkoista käsittelyä ja värimuhittelua. (Jos jollain on joku teoria miksi ei, niin mielelläni lisäisin tietoisuuttani asiasta.)

Olihan siinä myös se, että kerrankin on ihan kiva täällä Pariisissa sulautua joukkoon. Blondina sai kamalasti huuteluita, suoraa ahdistelua ja erittäin turistimaista kohtelua; punahiuksisena kiinnitti paljon huomiota ja edelleen huudeltiin paljon, tosin myös satunnaisesti kosittiin sekä pyydettiin treffeille, ja pinkkitukkaista nyt kukaan ei voinut olla huomaamatta. Antaahan tumma tukka myös paljon enemmän vapauksia siihen, mitä värejä voi päällensä pistää! ....jos niitä kaapissa olisi.

Kotona sanottiin että näytin ihan meidän koiralta. Kerran tihrustin jotain keittiönpöydän ääressä kun keittiössä hääräilevä äiti sivusilmällä näki vain mustan karvakasan ja karjaisi että "VINSKI POIS PÖYDÄLTÄ!!"

Tässä sitten sitä Natalia Kills:iä, syy miksi alunperin innostuin mustasta. Ps. videota kuvattu Pariisissa!!

A perfect day

 Joskus, aina välillä, joku päivä on vain ihan täydellinen.

Minulla oli toissa viikolla yksi tällainen.

Aamulla heräsin aikaiseen (okei, minun aikataulullani aikaiseen), söin rauhassa aamupalan, laittaiduin kuunnellen hyvää musiikkia ja nautiskellen Dunkin Donutsin french vanilla -kahvista, nam. Menin uuden kamulini kanssa ensin Les Maraisiin shoppailemaan (hänelle metsästimme korkkareita ja minulle asua siskon rippijuhliin), ja kun olimme löytäneet haluamamme, käpsyttelimme Seinen vartta lounaspanineille st. Micheliin.

Oli aurinkoinen päivä ja Pariisi oli huumaavan kaunis. Tekee välillä hyvää hengailla vasta tänne muuttaneiden kanssa, asiat näkee taas uusin silmin ja herää aina hetkittäin muistamaan, kuinka mielettömän upeassa kaupungissa saa elää.

Paniinikojun nainen oli aivan ihana, hän sääti sataa tilausta yhtä aikaa jo unohteli jatkuvaan mitä oli kellekkin, mutta kukaan ei hermostunut koska nainen oli itse niin puuhakas ja hyväntuulinen, sekä tietenkin äärettömän kohtelias kaikille. Ennen kuin kerkesin edes tilata hän kovaan ääneen ihasteli kuinka ihastuttavan kaunis minä tänään olin, mistä luonnollisesti tulee aina hyvä mieli. Saattoi olla että posket kyllä punoittivat takin kanssa kilpaa kun koko takanamme oleva ihmisjoukkio (mikä siis ajoi "jonon" virkaa) kääntyi hymyillen katsomaan minua. Ja siinä sitten piti murteellisella ranskallani kertoa tälle vielä voimakkaamman aksentin omaavalle panininaiselle millä täytteillä leipäni haluaisin.

Pieni kohtaaminen, joka kuitenkin edelleen hymyilyttää. Ja kun panini juomineen on vain 3e, ei itketänyt pikniklounaan hintakaan.

Mekko joskus femmalla Hemarin alesta, samoin laukku, kengät vitosella katukojusta,  hattu ja jakku euron löytöjä Free'P'Starista.

Iltapäivällä kahvittelin yhden lähimmän ystäväni kanssa. Emme olleet nähneet aivan liian pitkään aikaan, ja oli ihan pakahduttavan ihanaa jakaa kuulumisia! Tajusin, että vaikka olen huikean innoissani kaikista uusista kamuleistani, on se kuitenkin aivan erilaista olla jonkun kanssa, kenet oikeasti tuntee: niin rentoa ja helppoa, voi olla täysin aidosti oma itsensä eikä asioita tarvitse selitellä.

Työpäivä taas oli melkoisen kaaokseinen! Lapsilla oli ensimmäistä kertaa tänä syksynä aktiviteetteja torstai-iltapäivänä, ja tottakai piti hieman eksyä etsiessämme oikeaa paikkaa. Olimme myöhässä, eikä ollut ihan oikeita varusteitakaan messissä. Tarkasta suunnittelusta huolimatta olimme myös vähänniinkuin unohtaneet yhden lapsen, ja sitten hän kotoa soitteli että missäs kaikki ovat. Minulla loppui puhelimesta akku, ja hostisä neuvoi bussipysäkin väärin, joten takaisintulokin oli pientä harhailua.

Illallinen oli ihan aikataulusta myöhässä, ruoka paloi kun kaikki omissa kiireissään olettivat jonkun muun sen hoitavan, lasten läksyt olivat tekemättä ja hostmama oli ollut vanhempainillassa tuntia liian aikaisin.

Mutta kun kaikki vihdoin istahdimme illallispöytään, avattiin pullo viiniä ja naurettiin vain koko päivälle. Syötiin palanutta pizzaa ja jaettiin kommelluksia, kaikki olivat loppujen lopuksi hyvin väsyneitä mutta silti niin kovin onnellisia.

Itselläni kupli vielä mahassa jännitys tulevasta Suomi-viikonlopusta ja rinnassa läkehti lämpö kaikesta ihanasta mitä päivä oli pitänyt sisällään. Tuollaisina hetkinä sitä katsoo ympärilleen ja osaa kerrankin olla ylpeä kaikista valinnoista mitä on elämässään tehnyt. Tuntee, että jopa kaikki [lukuisat] virheet oli tarkoitettu tapahtuvaksi, koska kaikki aiemmat tienhaarat ovat johtaneet sinut juuri tähän hetkeen, tehneet juuri sen ihmisen joka olet, ja opettaneet sinua arvostamaan sitä, mitä nyt on.

Ei osaa harmitella mitään, koska päivä -olisi se ollut ihan minkä muun lainen tahansa- ei olisi mitenkään voinut olla yhtään parempi kuin se oli.

Takakesä

Täällä on ollut vähänniinkuin takakesä! Koska epäonnekseni kesällä aurinko tuntui välttelevän minua kuin ruttoa (suomen alkukesä oli huikea, kun Pariisissa taas sateisin vuosikymmeniin. Ja suomeen päästyäni tilanne kääntyi taas aivan päälaelleen, ensimmäisenä työmaanantaina mittari näytti celsiuksia vain 12plussaa, kun täällä taas mittari kipusi lähemmä neljääkymmentä), olen nauttinut näistä lämpimistä aurinkopäivistä täysin siemauksin!

Minulle riittää hyvään mieleen se, että saan mähöttää kavereiden kanssa Champs de Marsin nurmikolla kiireettömästi hölötellen, lukea kirjaa jossakin Pariisin lukuisista "piilopuistoista" tai nauttia iltapäiväteeni parvekkeella auringonpaisteessa. Suomalaisena ei voi olla olematta onnellinen jokaisestä syys- (tai jopa lokakuun?) päivästä jollain saa käyttää aurinkolaseja tai vetäistä shortsit jalkaan. Plus, mun kaikki avokkaat pääsevät vihdoin ulkoilemaan, saappaat saavat suosiolla odottaa vesikelejä!

Olen rakastunut uuteen mustaan Hello Kitty-koruuni!

No eipä siinä, yksi aamu salilta tullessani (7.45 pumppi, jeaaaa oli supernainen olo!) näin hiljattain uusitulla Place de la Republiqilla joulukuusia. Siis joulukuusia? Tämä menee taas kategoriaan #weirdmomentsinParis.