lauantai 15. kesäkuuta 2013

Hölöpötystä

Ei ole tullut pitkään aikaan tänne kirjoitettua mitään "oikeaa". (Mikä oikeastaan on oikeaa? Eikös jokainen bloggaaja saa blogissaan höpöttää ihan just sitä liibalaabaa mitä haluaa, vaikka menisikin vähän vierestä mistä blogissa yleensä puhutaan?). Nyt, tässä sängyn pohjalla maatessani ja niistäessäni kenkälaatikkoasuntoani täyteen pieniä nenäliinatuppoja, ajattelin, että voisin vihdoin kirjoittaa jotain fiksua. Kunnes tajusin, ettei minulla ole mitään kirjoitettavaa.

Elämässä ei ole tapahtunut mullistuksia. Arkea ei täällä ole, koska arki on kuin lomaa, ja ainoa rutiini on se muutama tunti duunia päivässä. Ja senkin viikottainen määrä ja ajankohta vaihtelee suhteellisen paljon. Jokainen päivä on erilaisuudessaan samanlainen, mikä on yhtäaikaa niin ihanaa ja rankkaa, vapauttavaa mutta kuluttavaa. Se saa viikot kulumaan hitaasti, mutta tekee vaikeaksi löytää aikaa asioille, jotka pitäisi hoitaa.

Täällä on rampannut vierasta vaika ketä. Ihanaa <3 Ja taas: tämäkin ihan kamalan rankkaa. Ei pääse elämään sitä rutiinitonta arkeaan, joutuu vähän enemmän tsemppaamaan koko ajan. Ja tietenkin, jos joku on täällä kylässä, häviää oma aika. Melkein kaksi viikkoa oli niin, etten pystynyt työmatkojen lisäksi osoittamaan hetkeäkään, kun olisin ollut yksin. Kuinka mahtavaa, että on aina joku, kenen kanssa ajatuksia jakaa. Ja kuinka ahdistavaa, kun ei pääse hetkeksikään pysähtymään ja vain olemaan, antamaan pohdinnoille tilaa sekä itsellensä aikaa tylsistyä.

Täällä oli pieni putkitukos, minkä ansiosta asuntoon tunki vettä enkä päässyt kahteen päivään kotona suihkuun. Ja kone tosiaan hajosi. Tai sen laturi. Myös kännykän laturin johto vetelee viimeisiään. Uutta en osta ennen kuin on ihan pakko. Tekniikka on siis selkeästi liittoutunut minua vastaan, näistä syistä ei ole myöskään mitään kuvia mitä voisin tänne heittää.

Mutta ostin kahvinkeittimen. Ja sain Dunkin Donutsin makukahveja neljä pakettia. Siinä minun viikkoni kohokohta.

2 kommenttia:

  1. sinä voit kirjoittaa blogiisi ihan mitä vain, minä kuulun joka tapauksessa niihin lukiohin jotka odottaa sun uutta postausta juuri siksi, että sinä oot tänne jaksanut jakaa asioita sun elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ihana kuulla, kuka sitten lienetkin <3

      Poista