Paljon on tullut nyt viimeaikoina kysymyksiä kaikenmoisia, ihanaa! Saa vapaasti kysellä ja ihmetellä, vastaan kyllä, vaikkakin ehkä vähän hitaanpuoleisesti. Teen nyt myös pari tämmöistä postausta missä koetan vastata useimpiin kyssäreihin. Toivottavasti auttaa muita jotka harkitsevat au pairiksi lähtemistä, tai avaa ehkämahdollisesti jollekin kauemmin minun seikkailuja seuranneelle epäselväksi jääneitä asioita.
Ensinnäkin, tästä minun hostperheestäni pikkufaktoja. Kaitsettavana minulla on tosiaan kolme suomalaisranskalaista neitokaista, tällä hetkellä 6, 9 ja 12-vuotiaat. Lapset ovat täysin kaksikielisiä: äitinsä ja minun kanssa he puhuvat suomea; koulussa, keskekenään sekä isänsä kanssa ranskaa. Joten olen saanut höpötellä typsyköiden kanssa ihan äidinkielelläni.
Suomenkielisessä perheessä on puolensa ja puolensa. Työni on varmasti helpompaa kun pystyn kunnolla ilmaisemaan mitä lapsilta haluan, perustelemaan ja järkeilemään heille näitä vaatimuksia. Luulen myös, ettei suhteemme olisi yhtä läheinen, jos joituisin puhumaan itselleni vierasta kieltä. Puoliksi suomalaiseen perheeseen oli myös hyvin helppo sujahtaa mukaan, kun edes osa tavoista ja "kotikulttuurista" on itselle tuttua. Kulttuurishokkia tämä helpottaa hurjasti, ja koti-ikävälle tekee hyvää kun saa puhua äidinkieltään. No huonona puolena on sitten se, että kielitaito ei "automaattisesti" kehity. Mutta olen huomennut, että ei se kielen oppiminen ole täysin ranskalaisissakaan perheissä itsestäänselvyys.
Hostperheeni taisin löytää ihan googlettamalla "au pairiksi Pariisiin", tai jotain vastaavaa. En edes etsinyt au pair-worldista (mikä tuntuu olevan hyvin suosittu) tai harkinnutkaan mitään agencya.
Itselläni kävi ilmeisesti tuuri, koska oma hostperheeni on ollut aivan mahtava. Meillä hostäidin kanssa on alusta asti klikannut tosi hyvin, eikä minkäänlaisia konflikteja ole syntynyt koko puolentoista vuoden aikana. Tiedän nimittäin surullisen monia, keillä ei ole kemiat kohdanneet hostperheensä kanssa, ja kokemuksesta on jäänyt molemmille paha maku suuhun, usein au pair-vuosi on jäänyt keskenkin.
Vasta nyt, näin pitkän ajan jälkeen, alkaa vähän jotkut pikkujutut ärsyttää. Mutta, niinhän se on aina, kun kauan viettää tehden samaa tai samojen ihmisten kanssa. Ja nämä ovat oikeasti tosi pikkuisia asioita! Asiaan luultavasti vaikuttaa myös, etten asu perheen luona. Tällöin voi työn pitää "vain" työnä jos siltä tuntuu.
Ensinnäkin, tästä minun hostperheestäni pikkufaktoja. Kaitsettavana minulla on tosiaan kolme suomalaisranskalaista neitokaista, tällä hetkellä 6, 9 ja 12-vuotiaat. Lapset ovat täysin kaksikielisiä: äitinsä ja minun kanssa he puhuvat suomea; koulussa, keskekenään sekä isänsä kanssa ranskaa. Joten olen saanut höpötellä typsyköiden kanssa ihan äidinkielelläni.
Suomenkielisessä perheessä on puolensa ja puolensa. Työni on varmasti helpompaa kun pystyn kunnolla ilmaisemaan mitä lapsilta haluan, perustelemaan ja järkeilemään heille näitä vaatimuksia. Luulen myös, ettei suhteemme olisi yhtä läheinen, jos joituisin puhumaan itselleni vierasta kieltä. Puoliksi suomalaiseen perheeseen oli myös hyvin helppo sujahtaa mukaan, kun edes osa tavoista ja "kotikulttuurista" on itselle tuttua. Kulttuurishokkia tämä helpottaa hurjasti, ja koti-ikävälle tekee hyvää kun saa puhua äidinkieltään. No huonona puolena on sitten se, että kielitaito ei "automaattisesti" kehity. Mutta olen huomennut, että ei se kielen oppiminen ole täysin ranskalaisissakaan perheissä itsestäänselvyys.
Hostperheeni taisin löytää ihan googlettamalla "au pairiksi Pariisiin", tai jotain vastaavaa. En edes etsinyt au pair-worldista (mikä tuntuu olevan hyvin suosittu) tai harkinnutkaan mitään agencya.
Itselläni kävi ilmeisesti tuuri, koska oma hostperheeni on ollut aivan mahtava. Meillä hostäidin kanssa on alusta asti klikannut tosi hyvin, eikä minkäänlaisia konflikteja ole syntynyt koko puolentoista vuoden aikana. Tiedän nimittäin surullisen monia, keillä ei ole kemiat kohdanneet hostperheensä kanssa, ja kokemuksesta on jäänyt molemmille paha maku suuhun, usein au pair-vuosi on jäänyt keskenkin.
Vasta nyt, näin pitkän ajan jälkeen, alkaa vähän jotkut pikkujutut ärsyttää. Mutta, niinhän se on aina, kun kauan viettää tehden samaa tai samojen ihmisten kanssa. Ja nämä ovat oikeasti tosi pikkuisia asioita! Asiaan luultavasti vaikuttaa myös, etten asu perheen luona. Tällöin voi työn pitää "vain" työnä jos siltä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti