Kuukausi Pariisia

Ensimmäiset kaksi, kolme viikkoa jaksoi olla ihan pähkinöinä kaikista nähtävyyksistä ja uusista asioista, sekä naureskella ranskalaisten tavalle hoitaa asioita. Jaksoi juoda halpaa viiniä ja nauttia ranskalaisesta ruoasta. Metrolla ajelu oli jännää ja hauskaa, ehkä pikkaisen pelottavaakin. Tuli tosi metropoliitti olo kun yritti selvitä määränpäähänsä 14 metrolinjan sokkelossa.

My best friend for the past month.

Mutta yllättävän nopeasti tietyt asiat muuttuvat arkisiksi. Nähtävyyksiin ei enää kiinnitä mitään huomiota, viinistä tulee päänsärky ja hiilari- sekä rasvapitoinen ruokavalio lähinnä yököttää. Rasittaa, kun mikään ei koskaan hoidu, tai jos hoituu niin tuskastuttavan hitaalla aikataululla. Metrossa istuminen lähinnä kyrsii, tuntuu että suurimman osan päivästä saa viettää maanalaisessa. Eikä suunnistaminenkaan tunnu enää yhtään hankalalta, karttaa en ole kantanut mukana yli viikkoon.

Luultavasti kettuuntuminen on vain hetkellistä, ja johtuu tällä viikolla mieleen hiipineestä koti-ikävästä. Tai kuvaavampi ilmaisu olisi kai "rysähtäneestä". Asuin muutaman päivän au pair -perheeni luona, ja tavallisen perhe-elämän eläminen sai minut kaipaamaan Suomea, sekä varsinkin tuttua tukiverkostoani!

Lupasin itselleni, että kuukauden saan höntsäillä ja totutella uuteen paikkaan. Sitten pitäisi alkaa pysytellä budjetissa, aktiivisesti opiskella kieltä ja ruveta taas vähän treenaamaankin. Uskon, että nyt, kun enää aikaa ei mene ihan niin paljon ihmettelyyn, niin rutiinien löytäminen arkeen tuo sellaisen perustyytyväisyyden, ja päivien täyttyminen aktiviteeteilla tekee elämästä hieman mielekkäämpää. Loputtomiin kun ei jaksa vain olla, vaan ainakin minä kaipaan olemiseeni jotain pidemmän tähtäimen päämääriä, edes pieniä.

Jaksan kuitenkin edelleen nauttia täysin rinnoin katukahviloissa istuskelusta ja hyvästä kahvista, tyylikkäistä ihmisistä sekä ranskankielen kauniista soljuvuudesta. Olen ihan varma että ikävä ja kurjat fiilikset kyllä väistyvät, kunhan ne vaan ensin jaksaa kokea pois. Asioilla on tapana lutviutua, ja ihminen on suhteellisen sopeutuvainen: kaikkeen kyllä tottuu. Nyt on vaan ehkä överi kaikesta uudesta, ja hetki pitää sulatella jotta jaksaa taas täysillä kaikkea kokea.

Bisous,
m