Mielenosoituksia ja lakkoilua

Tässä männäviikoilla on tullut todistettua yhtä jos toistakin mielenosoitusta (ainakin neljää, näin nopeasti laskettuna). Myös yksi lakko on sekoittanut päivärytmiä. Onkohan nyt joku lakien/asetusten säätöaika, vai pitääkö ihmisten vain saada riehua ja päästää höyryjä pihalle ennen jouluun valmistautumista?

Välillä meininki on kuin karnevaaleista: on musiikkia ja värikästä savua, ja porukka heiluu rekka-autojen lavoilla.

Mielikuvissani ranskalaiset lakkoilevat kokoajan, ainakin silloin kun eivät ole osoittamassa mieltään jossain. Perinteiseen pariisilaiseen tyyliin kaikki paheksuvat muiden lakkoiluja, mutta silti lakko- ja mielenosoitusoikeutta pidetään lähes pyhänä. Asuinalueellani on paljon virastoja ja muita hallintorakennuksia, joten olen aitiopaikalla seuraamassa tätä ranskalaisten tapaa vaikuttaa.

Koskaan ei voi tietää milloin mikäkin tie on suljettu: pääseekö lapsia
viemään bussilla harrastuksiin vaiko ei. Reittisuunnittelussa on
saanut käyttää luovuutta viime aikoina.

Suurimmat kohtaamani mielenosoitukset olivat viikko sitten viikonloppuna, lauantaina ja sunnuntaina. Joidenkin lähteiden mukaan 100 000 ihmistä olisi osallistunut lauantain mielenosoitukseen, ja itse hälinän keskelle joutuneena voin todeta että ainakin kymmnistä tuhansista oli kyse. Ihmettelin vähän aikaa, että  mikähän lienee niin suuri aihe että saa näin paljon porukkaa liikkeelle. Mielenosoittajilla oli kylttejä ja ilmapalloja sekä kasvomaalauksia, joissa oli yksinkertaistetusti piirretty perhe: nainen, mies ja kaksi lasta, kaikki käsi kädessä. Ensin ajattelin että ihanaa, joku perheasia, kiva että ihmiset puolustavat jtn perheoikeuksiaan, mutta kun luin kylttejä ja tajusin mistä oikeasti oli kyse, tulin hyvin pahalle mielellä.
Kaikki nuo ihmiset olivat kerääntyneet vastustamaan homoliittoja ja homoparien adoptio-oikeutta.
Minua ihan itketti, että se suuri massa, jonka keskelle vahingossa olin joutunut, oli täysin eri mieltä kanssani. Niin paljon ihmisiä, nähden maailman niin erilaisena kuin minä.

Keskustelimme hostmamani kanssa asiasta alkuviikosta, ja hän sanoi että olisi melkein halunnut mennä heiluttamaan sateenkaarilippua parvekkeelta. Sydäntä lämmitti, kun sain muistutuksen etteivät kaikki ole ihan niin vanhoillisesti ajattelevia.

Myös lääkärit ovat jo useampaan kertaan kerääntyneet osoittamaan mieltään soittimineen ja savukoneineen.

Mielenosoitusten lisäksi yksi pieni lakko vaikutti yhden päivän ohjelmaan: pikkupirpanan koulun ruokalan ihmiset olivat lakossa, ja tyttö piti hakea kotiin lounaalle (mikä täällä  siis tarkoittaa että yli kahdeksi tunniksi).

Suunnittelimmekin pikkutyttöjen kanssa että voisimme järjestää mielenosoitusten vastaisen, hiljaisen mielenosoituksen! Tai sitten vaihtoehtoisesti vaan hyväksyn että nämä katukokoontumiset ovat osa täkäläistä kulttuuria ja lakkaan antamasta niiden vaikuttaa mielialoihini.