Yleisesti ottaen on ostottomuus mennyt, noh, ihan kohtalaisen hyvin. Kun pitää elämän kiireisenä ja itsensä poissa kauppojen suunnalta, ei kieltoa kerkeä ajatellakaan. Teoriassa ainakaan.
Vaikeuksia tulee, kun joutuu asioimaan keskustassa. Tai kun päivä on ollut todella huono, ja kaipaisi pientä piristystä. Näiden kahden yhdistelmä oli koitua kohtalokseni eräänä keskiviikkona.
Oli päivä, kun mikään ei mennyt lähellekkään niinkuin olin suunnitellut. Aamusta asti sain rampata ympäriinsä unohtuneiden tavaroiden perässä, ja eksyin asuinkaupungissani etsiessäni kirjastoa. Lumisateen kastelemana ja auttamattomasti kaikkialta myöhässä päätin oikaista kauppakeskuksen läpi. Välittömästi hitaasti aukeavista liukuovista astuttuani kuulin niiden huudon. Kauppoje ALE-kyltit viittoilivat minulle ja -70% -ilmoitukset suorastaan kirkuivat nimeäni. Olin ennakoinut ja kiertänyt tehokkasti alennusmyynnit jo ennen lakkoni alkamista, mutta tietenkään en voinut vastustaa kiusausta, vaan päätin ihan vain poiketa katselemassa.
Itsekkin jälkikäteen ihmettelen tätä itsekidutuksen hetkeä.
Pyörin siis vaateliikkeissä, hipelöimässä kangaspaloja jotka eivät koskaan tulisi olemaan osa kaappini sisältöä ja harmittelin tätä kurjaa kohtaloa. (Sekä omaani että vaateraukkojen.) Sen verran osasin sentään käyttää järkeäni että pysyin poissa lempikaupoistani, sellaisista joista aina varmuudella jotain löytyisi.
Houkutus oli kuitenkin ovela ja iski odottamattomalta suunnalta. Olen hieman harakka, ja siis kaiken kiiltävän perään. Viime sesongin vaatteista minua jäivätkin harmittamaan metallinvärisiksi maalatut neuleet. Ja kun kyseinen paita pomppasi eteeni alennettuun hintaan, tiesin välittömästi että itsehillintäni olisi mennyttä.
En kuitenkaan ostanut itse paitaa, vaan lievittääkseni tämän vaatteen ostamatta jättämisen aiheuttamaa ahdistusta ostin Gina Tricotilta sormuksen (okei, kaksi), ja Yves Rocherilta ihanan vihreä-kultaisen rajauskynän sekä käsirasvan. Pitäähän näillä keleillä olla joka laukussa käsirasva, jotta sellainen on aina käsillä kun kädet kuivuvat. Huulirasvoihin toimii sama periaate. Muita ostoksia en pysty järkevästi perustelemaan.
Tästä koetuksesta selvisin kuitenkin jotenkuten lähes kunnialla, vaikka hieman ostoksistani huonoa omaatuntoa koinkin. Mutta mitenhän käy yksinäisinä iltoina, kun stressi pitää unen poissa pitkälle yöhön ja H&M:n netissä on &Sqin farkut (joustavasta denimistä!!) vain 9,95?
Kuten kaikistaa riippuvuuksissa eroon pyristeltäessä, tässäkin tapauksessa on tärkeää että lopullinen päämäärä voittaisi hetkellisen mielihyvän tunteen. Jotta oikeasti jaksaisin olla ostamatta ainoatakaan vaatetta, vastustaa sitä lyhyttä ekstaattista hetkeä jonka shoppaaminen saa aikaan, tarvitsen suuremman motivaattorin. Syyksi itselleni ei nimittäin riitä pelkästään kieltäytymiseen pystyminen. Tarvitsen jotain enemmän.
Mutta kuten Elina Tanskanen kirjoitti Trendissä (10/2011) niin "syyllisyys on kuin kuume, joka kertoo, että jossain on tulehdus." Ja niin pitkään kun kynsilakankin ostaminen saa syyllisyyden leiskumaan, lienen edelleen oikeilla jäljillä tehtävääni ajatellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti