perjantai 11. tammikuuta 2013

Ale -kenkiä!

 Vaikka lapsilla ei ole keskiviikkona koulua, on heillä kuitenkin iltapäivästä harrastus, joka jättää minulle pari tuntia vapaata aikaa. Koska keskiviikko oli soldesien alkamispäivä, käytin tuonkin parituntisen tehokkaasti alelöytöjen metsästämiseen!

Jo ennen joulua sanoin, että New Look on ensimmäinen mesta jossa alejen alkamista jonotan. Niinpä siis nokka kohti Les Hallesia ja mukaan ryysikseen! Meno oli kuin Stockan hulluilla päivillä pahimmillaan, nämä patonkipäät ottavat selkeästi ensimmäisen alennuspäivän hyvin, hyvin tosissaan. Sai olla varovainen ettei joku tullut kädestä ottamaan tavaroita.

Mutta kaikki tämä jaarittelu nyt yrittää tähdätä siihen, että minä ostin uusia kenkiä! Kaksi paria. Ja ne ovat ihania <3


Supernätit tappokorot, 12e

Vähän blingiä arkeen, 9e

Esittelin ostoksiani tottakai tytöille kun hain heidät harrastamasta. Ja reaktio oli kuin äidilläni aikoinaan! Silmien pyörittelyä, huokailuja ja "sulla on jo niiiiin monet kengät!" huomauttelua. Missä näiden naistenalkujen tyttögeenit, häh?? Paineen alla lupauduin sitten, uutuuksille tilaa tehdäkseni, heittämään kaksi paria kenkiä mäkeen. Mutta saatoin kyllä vähän huijata. En ainakaan ihan vielä aio luopua mistään.

Toinen väittely ja syyllistyskohtaus syntyi kun tunnustin, ettei kumpikaan kenkäpari ole edes omaa kokoani. Ajattelen asian niin, että jalkani suosii kokoon 37 tehtyjä kenkiä, mutta tulee toimeen myös kolmekutosten tai kolmekasien kanssa. Mukavuusfaktori vaan vähän ehkä kärsinee, mutta ei sen väliä, jos kengät näyttävät kivalta. Noh, tämäkään ajatus ei saanut suurta kannatusta pienten keskuudessa, vaan minut teilattiin "vähän pimeeksi". Korjasin, että tarkoituksena oli kai sanoa "kenkärakas". Ei kuulemma ollut.

2 kommenttia:

  1. Oi kivat kengät :-) Ihana toi glitter-osa kummassakin! ♥

    kisstherain-p.blogspot.f

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin!! Elämässä pittää olla vähän blingiä ;>

      Poista