torstai 8. maaliskuuta 2012

H&M -paketti!






Tilasin joulun jälkeen H&M:n verkkokaupasta ison määrän alevaatetta. Jossain kuitenkin sattui moka, eikä pakettia näkynyt tai kuulunut. Monen puhelun ja kyselyn jälkeen saapui postista ilmoitus, noin puolitoista kuukautta tilauksen jälkeen. Kävin noutamassa paketin iloisen jännityneenä -enhän enää muistanut mitä se sisälsikään- mutta samalla löysin itseni vaikeaimmasta tilanteesta tähän asti.

Olin tilannut vaatteet ennen lakon alkamista, mutta ne saapuivat kuitenkin taistelun ollessa jo täydessä vauhdissa. Sovitin vaattet läpi, pakkasin takaisin laatikkoon ja jätin tuolille odottamaan. Usean päivän paketti nökötti tuolilla koskemattomana. Mielessä se oli kuitenkin; oli hankalaa päättää, antaako itselle lupa pitää vaatteet, vai lähettääkö kaikki takaisin.

Loppujen lopuksi perustelin itselleni, että vaatteethan oli ostettu periaatteessa ennen lakon aloittamista, ne vaan sattuivat saapumaan sen aikana. Näin siis vaatekaappini sai täytettä ruskeista tekonahkahousuista, oransseista sammareista, parista perusmekosta (musta sekä mustakulta), pirtsakan oranssista neuletakista, sinivalkoraidallisesta kauluspaidasta sekä pitsireunaisesta puuvillapaidasta.

Voi olla, etten olisi pitänyt kaikkia luettelemiani vaatteita jos en olisi muuten ollut ostokiellossa. Huumaantuneena siitä että oikeasti sain jotain uutta en ollut niin kriittinen kuin normaalissa tilanteessa olisin saattanut olla.
Toinen ostopäätökseeni vaikuttava asia oli, että kaikki vaatteet olivat ihan älyttömän halpoja. "Ei se haittaa jos ei hirveesti tuu piettyä, se maksaa vaan kolme euroo" -ajattelu lienee jokaiselle naiselle tuttu.

Koko paketin sisältöä en kuitenkaan pitänyt, vaikka pakko myöntää että, mieli teki. Kaikki käyttöön päätyvät vaatteet hyväksytin kahdella makutuomarilla, ja kaappiin pääsy vaati kolme hyväksyvää tuomiota. Takaisin lähti noin kolmenkympin arvosta tavaraa, ja ostokseni taas maksoivat jokusen päälle parikymppiä.

Tällaisten yllätysten saaminen on mukavan piristävää, mutta oletettavasti tämä tapahtuma jää kertaluontoiseksi... Mistähän sitä seuraavaksi keksisi piristystä? :)



Kaikki kuvat www.hm.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti