Luulin tosiaan pahimman olevan jo takana, ja kerkesin tänään pienesti tuntea jo ylpeyttä siitä kuinka suhtvaivattomasti tähän hyväksynnän tilaan olin päässyt. Tämän kunniaksi päätin pyörähtää H&M:llä katselemassa kevätvaatteita, mikä osoittautui ISOKSI virheeksi.
Miksi, oi MIKSI hemarilla pitää olla alet??
Ja miksi minun oli pakko kiusata itseäni käymällä kaikki ale-rekit läpi? Olisin löytänyt kassikaupalla ihanaa ostettavaa. Kaikkein pahinta oli, että lastenosastolla oli kauan himoitsemani metallimaalattu neulepaita.
Kympillä.
Minun koossani.
Ja monessa eri värissä.
Romahdin täysin.
Hetken jo harkitsin ihan tosissani huijaamista, mutta kun olen täälläkin jo kirjoittanut ettei minulla kyseistä vaatekappaletta ole, niin kaikki kaverini tietävät sen. Olisin paljastunut siis samantien, ja lisäksi en varmaan olisi saanut edes nautittua siitä koska olisin ollut itseeni niin pettynyt.
Keräsin vaatteita jotka olisin halunnut lunastaa., ja menin niiden kanssa sovituskoppiin. Siellä istuin hetken niitä katselemassa ja nyyhkyttelemässä. Sitten kokosin itseni, surumielisenä hyvästelin kangaspalat jotka eivät tulisi koskaan pääsemään päälleni, ja vein kaikki takaisin.
Olin selvinnyt pahimmasta koettelemuksestani tähän asti, mutta en tuntenut yhtään ylpeyttä tai iloa. Päinvastoin. Lohdutukseksi oli sitten pakko ostaa pari pakettia tekoripsiä (3paria/paketti, euron satsi), ja sormikkaat. Ne olivat kylläkin aika rumat, mutta olen ihan mahdoton hanskojen kanssa. Hävitän syksyisin aina kolmisen paria, kunnes kyllästyn ja kuljen lopputalven sitten ilman lapasia. Niinpä jos jostain halvalla löydän niin ostan, ulkonäöstä kummemmin välittämättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti