Salashoppailua

Hirmupakkasten laannuttua ei pahempia vaatekriisejä ole tullut. Eikä kyllä ihmekään, arkena kun olen suunnilleen 90% ajasta lähinnä kollareissa ja poikaystävän hupparissa. En jostain syystä jaksa lainkaan Jyväskylässä ollessani panostaa pukeutumiseen, farkut tulee vedettyä jalkaan ehkä kerran viikossa.
 Olin myös joulukuussa ennakoiva ja shoppailin tilit tyhjiksi, näinollen kaapissani kyllä riittää vielä käyttämättömiä vaatteita sekä lukuisia uusia yhdistelmämahdollisuuksia.

Osteluhimo on kuitenkin valitettavasti jokseenkin pysynyt. En ostele vaatteita, mutta niiden sijaan koruja, meikkejä, laukkuja ja lahjoja tulee heitettyä ostoskoriin huolettomammin kuin ennen. Erityisesti muille ostaminen on hyvä keino välttää huonoa omaatuntoa, luopumatta silti pikanautinnon aiheuttamasta euforiasta. Poikaystävä ja sisarukset ovatkin näinollen saaneet kaikki kevään lahjat jo etukäteen.

Projektissani on tavoitteena pyrkiä vähentämään kaiken tavaran haalimista, ja vaikka ehdottomassa kiellossa ovat ainoastaan vaatteet, niin muidenkin asioiden ostamisesta tulee usein huono omatunto. Tästä on seurausta itselleni melkoisen uusi ilmiö, salashoppailu. Ihminen on itse itsensä pahin tuomitsija, ja eniten ehkä yritänkin huijata itseäni, kuten alla kuvaamistani ostosreissun vaiheista voi päätellä:

 Käyn kaupoilla kuin muka ohimennen, vaikka todellisuudessa lähtisin liikenteeseen aiemmin ihan vain pyöriäkseni kaupungilla.

 Ostettuani jotain, tunkaisen sen laukkuun, en kanna kaupan pussia näkösällä. En myöskään kerro kellekään ostoksestani, periaatteella "kun sitä ei sano ääneen se ei koskaan tapahtunutkaan."

 Kotona usein piilotan uuden esineen kaltaistensa joukkoon, ja pyrin olemaan käyttämättä sitä lähipäivinä. Näinollen, seuraavalla kerralla tavaran huomatessani, se ei enää (muka) olekaan niin kovin uusi.

 Jos joku sattuukin huomaaman uuden asusteen tai muuten kehaisemaan, niin kuvioon luonnollisesti kuuluu vähättely ja mahdollisimman nopea aiheen vaihto.

 Ja pam, tunnontuskista on päästy!

Noh, oikeastihan asia ei noin yksinkertaisesti toimi, vaan tiedostaessani salailutaipumukseni koen huonoa omaatuntoa itse ostamisen lisäksi myös sen peittelystä. Pikkuhiljaa tällä on vaikutusta myös päätöksiini kaupassa: aiemmin olen vain halunnut mahdollisimman äkkiä ostoksineni ulos etten tulisi katumapäälle, mutta yhä useammin hypistelen ja harkitsen, jättäen tavarat usein kauppaan. Koetan malttaa nukkua yön yli, ja jos vielä huomennakin ostohalu objektia kohtaan on yhtä suuri, palaan sen hakemaan.
Aika harvoin kuitenkaan muistan.