perjantai 3. elokuuta 2012

Kyllästyminen



Alkuun kaikesta jaksaa innostua ja  aktiivisesti puuhata asioiden parissa. Pian huuma kuitenkin, lähes aina, haihtuu, ja motivaatio vähän kaikkoaa. Näin kävi mullakin, sekä kirjoittamisen että lakkoilun kanssa.

Jostain luin mielipiteen joka kuului jokseenkin sillain, että blogeja jaksavat aktiivisesti kirjoittaa ne, jotka
a) eivät vaan keksi mitään parempaa tekemistä tai
b) jotka saavat siitä jotakin.
Olen kyllä aikasen samaa mieltä. Itse en bloggaamisesta oikein koe mitään saavani (en varsinkaan fyysisesti saa mitään), ja aiemmin tosiaan jaksoin kirjoittaa, koska se oli oiva tapa vältellä kaikkea "pitäis tehdä" -tekemistä. Sitten elämästä tulikin liian kivaa ja päivät täyttyivät puuhasta, ja vaikka pää pursuaa ideoita, niin koneelle istahtaminen ei ole inspiroinut tarpeeksi.

Lisäksi -tästä on jo aikaa- mutta kyllästyin tähän tyhmään lakkoon! Olin ystäväni kanssa Turussa keväällä, ja olin shoippailemattomuuteen ihan totaalisen tympääntynyt ollut jo pari viikkoa. Niinpä, ihan vain kapinoidakseni, ostin UFFilta topin. Se ei ollut edes erityisen kiva -valkoinen ja korsettimainen- mutta itse tuote oli tässä ihan sivuosassa; pääasia oli se uhma jossa rikos suoritettiin. Jokainen muistaa lapsuudesta sen tunteen, että vaikka painokkaasti kiellettiin, niin ihan uhallahan piti, kieltä näyttäyn, tehdä juuri se.

Näin jälkikäteen tempaus nolottaa, ja toppi on haudattu kaapin perälle. Omatuntoni ei anna sitä käyttää, koska se on vääryydellä hankittu!

Kun nyt tunnustamisen makuun päästiin, niin myönnän, että ostin myös alennuksesta housut. Uskottelin että käyttäisin niitä tanssitunneilla (mitä teinkin), mutta sisäisesti tiesin että päätyvät ne arkikäyttöönkin. Tätä en kuitenkaan suostu katumaan, koska ne housut ovat ihan yhdet mun lemppareista!

Nyt olen päässyt kuitenkin taas ruotuun, vaikka muitakin mäkiä tässä on kerennyt olemaan. Mutta niistä lisää myöhemmin! Jospa nyt -kirjoittamisen makuun päästyäni- jaksaisin taas välillä päivitelläkin kuulumisia. Pari tekstiä on ainakin jo valmiina! ;)
Dreaming
Katse kohti tulevaisuutta!


Kuva: polyvore.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti