sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Christmas market no. 2

 Joulumarkkina-alue Trocaderolla on ihana. Kojuja kulkee molemmin puolin suurta suihkulähdeallasta, ja lisäksi mahdollisuus on myös luisteluun tai lumipeuhaamiseen.

Täälläkin kaikki tuotteet ovat myytävissä pienissä, idyllisissä puumökeissä, ja tämänkin markkinan ehdottomasti parasta antia on ruoka. Vine chaud ja erilaiset vokit tuoksuivat huumaavilta, juusto- ja makkarakojujen aromeista puhumattakaan. Itse ostin välipalaksi tummasuklaalla ja kookoshiutaleilla kuorrutetun omenan, nam herkkua!

Trocaderolta on upeat näkymät seinelle ja Eiffel -tornille, ja se kuuluu mielestäni must käyntipaikkoihin Pariisissa muutenkin. Turistikuhinasta voi päätellä että muutama muukin on samaa mieltä.




Keinotekoisesti tuotettua lunta. Hah, Suomessapa on ihan aitoa tavaraa.

Taustalla Trocadero koko komeudessaan.

Kaikki paitsi kengät ja asusteet vintagea/roskiksista. Mekko leikattu
pitkästä kaapumekosta, sellaisesta joita arabimaissa käytetään.

Kaikesta joulusälästä huolimatta minun on vaikeaa päästä joulutunnelmiin: kelit ovat edelleenkin kuin alkusyksystä. Tänään oli jopa kuuma, minulle tuli hiki legginseissä ja mekossani. Mutta en valita.


I looooove the christmas market at Trocadero! Trocadero is one of my favorite places in Paris, there's a beautiful view over Eiffel tower and Seine. One of the must go places in this city, definitely. Again, the best thing to buy from the market is food! All the cheeses, sausages and vine chauds smelled amazingly good. But I just bought an apple covered with dark chocolate and coconut, yum! Absolutely delicious.

2 kommenttia:

  1. Aika jännä kontrasti nähdä kuvista kuinka lämmintä siellä on, kun täällä hukutaan lumeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, päivälämpötila saattaa edelleen nousta sinne +15.... :D ei tunnu yhtään joululta kun ei ole lunta! Ihana pian päästä suomeen ja lumessa tarpomaan. katotaan, onko se sitten(kään) niin kivaa kun muistelen ;D

      Poista