Asenne (ongelmia?)

Mulla on ihan maailman paras isosisko. Sen nimi on Wilma.

Wilma on elämässään kokenut ja tehnyt jos jonkinmoista, välillä aivan uskomattomiakin asioita. Ja joka tilanteesta selvinnyt voittajana ulos! Olen aina ihaillut siskoni väsymättömyyttä ja loppumatonta intoa asioihin, sekä erityisesti hänen kykyään nähdä elämä ihan omasta vinkkelistään. Wilma ei häpeile tai nöyristele, ja silti hän on uskomattoman nöyrä, avulias ja kiitollinen kaikesta mitä hän on elämässään saanut.

Kun mulla on joku kinkkinen tilanne, niin en mieti että mitähän Chuck Norris tekisi, vaan mitähän Wilma tekisi? Niinpä, kun lauantaina, erittäin väsyttävän  ja rasittavan viikon jälkeen olin taas menossa puhelinoperaattoriliikkeeseen sekä kuntosalijäsenyyttä kyselemään (ensin mainitussa mestassa olisiko ollut kuudes kerta, ja toiseksi mainitussa neljäs), eikä olisi lainkaan huvittanut koko touhu, ajattelin Wilmaa.
En antanut itseni lannistua, vaan laittauduin huolella (laittautuneena kaikki on vaan jotenkin helpompaa), maalasin sotamaalaukset ja valmistauduin henkisesti taisteluun.

Päälle valikoitui Betty Boop-paita, koska Wilma on aina ollut hahmon fani.
Ihan vaan ettei asenne päivän aikana pääsisi unohtumaan.

 Ja voin kertoa, että kannatti! Koko päivä taas meni eri paikoissa palloillessa, ja ei, minulla ei vieläkään ole ranskalaista puhelinliittymää, mutta asiat sujuivat jotenkin yllättävän vähällä väännöllä tuolloin. Ehkä kaikki ongelmat ja vaikeat patonkipäät väistivät ihan suosiolla kun näkivät, että nyt oon tosissani. Ja salijäsenyyden sain itselleni neuvoteltua,  vaikka kaikkia tarvittavia asioita ei nyt mukana ollutkaan, ja suomalainen pankkikortti ei meinannut kelvata.

Nämä sormukset on aiemmista postauksista jääneet pois, mutta ovat siis uusia ostoksia Claire´sista. Näköjään olen alkanut jumbokokoisten sormusten sijaan suosia nyt pienempiä ja sirompia. Ranskan vaikutusta...?

Ja kuka muuten sanoi ettei silmiä ja huulia saa korostaa yhtäaikaa? Tasan saa jos huvittaa.

If  Taylor Momsen can work it, so can I.

Ei sitä auta jäädä kotiin itkemään kun asiat on vaikeita, vaan pakko on tarttua härkää sarvista ja lähteä rämpimään byrokratiaviidakkoon. Mutta uuden asenteen olen nyt löytänyt:

Kun Ranska potkii päähän, niin minähän potkin takaisin.
Ja maiharit jalassa.

Taylorin kuva frappelattes.com