Ihanimmaksi Ranskassa olen kokenut sen, ettei ihmisillä ole kiire samalla tavalla kuin Suomessa. Itsekin olen täällä paljon levollisemmalla mielellä, enkä revi itseäni sataan suuntaan yhtäaikaa. Tosin, osin voi johtua siitä ettei täällä ole niin kauheasti vielä sellaista puuhaa mitä Suomessa oli; treenejä tai kavereita.
Eilen koin ensimmäistä kertaa semmoisen oikean Pariisi -fiiliksen. Kävelimme erään toisen suomalaisen au pairin kanssa Seinen yli, Eiffeltornilta Trocaderolle, kun yhtäkkiä se iski tajuntaan: "Minä asun Pariisissa!"
Tunne oli niin ihana ja onnea täynnä, että nauru pulppusi rinnasta äänelliseksi asti.
Vaikka aika ihanaa onkin ollut, niin -kuten monelle olen jo sanonut- arki on arkea, missä tahansa. Samalla tavalla täytyy käydä töissä, tiskata tai hoitaa asioita, oli sitten Jyväskylässä tai Pariisissa. Pariisissa tosin tuo "asioiden hoitaminen" on saanut ihan oman merkityksensä, täällä kun byrokratia on mitä on, ja jo metrokortin saamiseksi pitää olla sata eri lippua ja lappua mukana, joiden kanssa sitten jonotellaan tuntikausia. (Nimim. ei-vieläkään-ranskalaista-puhellinnumeroa koska sekin on tehty niin vaikeaksi saada).
 |
| Kämpän ikkunasta eräs ilta napsaistu. |
Koti ikävää en ole ehtinyt potea -ainakaan vielä. Ehkä senkin aika tulee. Kuitenkin, joka aamu kun herätessäni nään Eiffeltornin ja vanhojen talojen katot ikkunastani, on pakko hymyillä kaikille mahdollisuuksille joita tämä kaupunki minulle tarjoaa. Se on loppuunsa ihan sama mihin niistä tarttuu; tärkeintä on tunneettä saa itse valita, eikä mikään ole esteenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti