Likaisia sukkia

Kävipä yksi päivä (vielä Suomessa ollessani) niin, että puhtaat sukat pääsivät loppumaan. Luonnollinen reaktio tähän olisi varmaan ollut se, että heittäisi pyykkikorin sisällön pyörimään koneeseen, mutta itse koin helpommaksi kävellä Ginalle ja ostaa alennuksesta läjän uusia sukkia.

Uudet sukat jalassa ja monta paria laukussa aloin miettiä kyseistä tapahtumaa. Pohdin, että onkohan ihan normaalia pitää normaalina uusien vaatteiden ostamista ainoastaan laiskuuden tai epämukavuuden luoman tarpeen takia?

Myönnän kyllä avoimesti vihaavani pyykinpesua. Jos voisin (ja kehtaisin) niin tekisin kuin Greyn anatomian Christina; ostaisin uudet alusvaatteet aina edellisten likaannuttua.

Mutta uusien kuteiden huoleton ostostelu johtuu muustakin kuin laiskuudesta. Lukiossa emme ystäväpiirissäni edes ihmetelleet jos joku sanoi lintsanneensa koulusta shoppaillakseen. Meistä oli ihan okei, että jos päällä olevat vaatteet eivät olleetkaan hyvät, niin tästä suunnattomasta ahdistuksesta sai välittömästi hankkiutua eroon ostamalla kokonaan uusi asu. Samoin saatettiin tehdä, jos -syystä tai toisesta- päällä oli eiliset kuteet. Eikä haitannut jos saatiin idea lähteä yllättäen ulos eikä ollut sopivaa vaatetta mukana -kyllähän kaupasta saa.

Näin vähän ehkä viisastuneena -tai ainakin asioita enemmän pohdintojen tuloksena tiedostavana- koen aiemman käytökseni jopa melko järkyttävänä. Oliko shoppailu meistä vain niin kivaa, että kehittämällä kehitimme jotain sen oikeuttavia syitä, vai olimmeko sen kummemmin ajattelematta ja aivan onnellisina ainoastaan hyvin pinnallisia?
Jos kaikki nuoret naisihmisten alut kuluttaisivat yhtä huolettomasti kuin me aikoinamme, olisi kaatopaikoilla entistäkin enemmän oikeasti hyvää tavaraa. Nolottaa ihan ajatella, kuinka vastuuton sitä on joskus ollut -monessakin suhteessa.