sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mustavalkoista

On ihanaa, kun ranskalaiset ovat kuvailuissaan niin vahvoja. Minua hymyilyttää aina pikkasen kun joku sanoo dramaattisesti vihaavansa tai rakastavansa jotain. Kaikki on aina jokotai, harmaan sävyjä ei ole. Suomessa kun yleensä suositaan ilmaisuja, jotka eivät ole niin ehdottomia. Varsinkin kotiseudullani savossa olen tottunut että vastaukset ja fiilisten ilmaisut ovat vähintäänkin epämääräisiä ja vaikeaselkoisia, "suattaahan se olla mutta suattaapi olla olematta".

Olen keskustellut tästä hoidettavien tyttöjeni kanssa, ja he ovat nyt -puolikiusallaan- alkaneet sanoa että "ei hassumpaa!". Ihanan kotoisan kiertelevä kehu, joka virkistää täällä kaikkien mustavalkoisten mielipiteiden keskellä.



Pariisiinkin tuli syksy!
Paita KappAhl/ housut H&M /kengät ja laukku kirpparilta /takki pari vuotta sitten Espanjasta Stradivariuksesta /musta toppi Domyos /korvikset uudet Claire´s:ista

Mustavalkoinen oli myös perjantain vaatetus. Tuota valkoista löysää rytkypaitaa käytin suomessa koko ajan (niitä omistin muissakin väreissä) mutta täällä oliensimmäistä kertaa päällä. Jännä miten eri vaatteita suosii.

Ja joku ehkä huomasi; kyllä, on uusi tukka! Palasin punapääksi :) Mutta siitä tulee ihan omaa tarinaa sitten myöhemmin.

Ihanaa leppoisaa sunnuntaita kaikille!


2 kommenttia:

  1. Hei ompa ihana toi kuva! :) Oon muute melko varma että jopa vesisade on siedettävämpää siellä ku täällä Suomessa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos:) täällä on aikaa noita kuvia muokkailla... :D No hmm, tänään sato kyllä koko päivän ihan saavista kaataen, mutta jospa se sadekin kuulostas ranskaks vähän paremmalta;)
    Päättelen tästä että suomessa on kurjat kelit?:D taisiis, NORMAALIT syyskelit?

    VastaaPoista